15. heinäkuuta 2016

7 X JULY

IMG_6605 IMG_6488 IMG_6661 IMG_6654 IMG_6751 IMG_6381 IMG_6711

Home sweet home! Viikon matkalaukkuelämän jälkeen tuntuu niin hyvältä olla taas kotona. Miulla oli tosiaan viime viikonloppuna eka oikeesti vapaa viikonloppu yli kolmeen kuukauteen ja lähdettiin viettämään sitä Pinjan ja Artun hoiviin Kuopioon. Kerettiin parin päivän aikana touhuamaan vaikka mitä kivaa (mm. melontaretki, shoppailua Ikeassa ja toinen toistaan parempia ruokaelämyksiä), ja vaikka välillä meinasikin olla vähän minuuttiaikataulu, viikonloppuun mahtui myös rentoutumista ja parhaat yöunet pitkään aikaan. Melko täydellinen kesäviikonloppu siis!

Sunnuntai-iltana ajeltiin sitten takaisin Savonlinnaan ja kerettiin käydä jopa yksi yö kotona nukkumassa, ennen kuin maanantaina pakattiin taas kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdettiin muutamaksi päiväksi leikkimään koiravahteja. Aloitin tällä viikolla työt Cittarin pukeutumisen osastolla ja pitkät työpäivät täynnä uutta informaatiota ja paljon seisomista, kävelyä ja nostelua veti tän tyssin aika väsyneeksi. Nyt heinäkuussa miulla on vaan muutama vuoro kassalla, suurin osa työpäivistä menee vaatepuolella ja se tuntuu kyllä näin parin päivän jälkeen ihan kivalta vaihtelulta. Fyysisempi työ ja pitkät päivät verottaa kyllä varmasti enemmän voimia kuin kassalla istuskelu, mut enää kolme viikkoa niin pääsen odotetulle kesälomalle ja neljän viikon päästä tähän aikaan istutaankin jo lentokoneessa matkalla kohti etelän lämpöä. Jahuuu!

Tänään oon viettänyt rentoa vapaapäivää, joka on koostunut lähinnä lenkkeilystä, Netflixin tuijottelusta, Martan rapsuttelusta ja kotihommien puuhastelusta. Aamulla kävin vetäsemässä jalkatreenin ekaa kertaa kolmeen viikkoon ja voi vitsit miten hyvä fiilis siitä jäi! Vaikka poistuinkin salilta jalat täristen ja henkeä haukkoen, oli niin kivaa päästä pitkästä aikaa rääkkäämään alakroppaa ihan kunnolla ja veikkaan että viikonloppu meneekin lihasjumeja kuunnellessa. Iltaa ollaan vietetty nyt ihan vaan kotosalla lempparisarjaa katellen ja herkkuja mässyttäen ja nää on kyllä koti-iltoja miun makuun. Huomenna onkin sitten edessä työpäivä ja sen jälkeen miun vanhempien hääpäivän juhlintaa. Mut nyt mie lähden laittamaan pyykit kuivumaan ja sitten käperryn loppuillaksi Miikan kainaloon sohvalle, kivaa viikonloppua kaikille!

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia! Noi purkit on ylisöpöjä!

    http://jennymariann.blogspot.fi/

    VastaaPoista

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm