25. elokuuta 2014
huonetta ja höpinöitä
Tällä kertaa kuvituksena toimii otokset miun huoneesta, joka sai vähän uutta ilmettä viikonloppuna. Itelläni tosin ei oo tähän uudistukseen osaa eikä arpaa, sillä vietettiin Miikan kanssa koko viikonloppu Lappeenrannassa. Miun vanhemmat teki viime viikolla vähän keittiöremonttia ja äitillä sitten riitti vähän ylimääräistä siivous- ja sisustusintoa, jonka hän päätti kohdistaa miun huoneeseen. Aikamoinen ylläri oli tulla kotiin kun vastassa oli ihan erinäköinen huone kuin lähtiessä! Vaikka aluks ajatus äitistä myllistämässä miun tavaroiden kimpussa meinas ärsyttää, niin täytyy myöntää että oon kyllä tosi tyytyväinen tähän lopputulokseen. Jospa vaihtelu virkistäis alkavaa syksyä!
Miun ja Miikan viikonloppureissu Lappeenrantaan oli myöskin onnistunut ja virkistävä. Mie en ollu ikinä aiemmin käyny Lappeenrannassa (oonko ihan tynnyrissä kasvanut?), joten oli tosi kiva päästä näkemään ihan uutta ja vierasta kaupunkia. Majotuttiin Miikan serkun perheen luona, mut reissun päätarkotus oli käydä moikkaamassa meiän ystäviä Katria ja Anttia, jotka muutti reilu viikko sitten Lappeenrantaan opiskelujen perässä. Viikonlopun aikana kerettiin käydä elokuvissa, pyöriä kaupoilla, ulkoilla, syödä ihan mahtavaa ruokaa, peuhata majapaikan kolmen koiran kanssa ja ihan vaan rentoutua. Oli kyllä niin kiva reissu että tämmönen on tehtävä talven aikana uudestaan!
Vaikka miun ei tarvinnu tänä aamuna töihin raahautuakkaan, niin silti kivan viikonlopun jälkeen tää synkkä ja sateinen maanantai on tuntunu karulta paluulta arkeen. Oon saanu hoidettua muutamia asioita tänään, mut muuten tää maanantai on tuntunu tosi tylsältä ja jopa masentavalta... Miks pitää hypätä suoraan shortsikeleistä kurakeleihin?! Miun puolesta säät ois voinu jatkua lämpiminä ja aurinkoisina vielä monta viikkoa (tai jos saisin päättää niin vaikka vuoden ympäri) eikä syyssateita oo ollu kyllä yhtään ikävä. Mut ei tässä varmaan auta muu kuin yrittää asennoitua tähän syksyyn ja koittaa keksiä paljon kivoja juttuja mitä voi alkaa odottaa, etelänmatka vois olla semmonen...
♥
Elli
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oli tosi kiva viikonloppu ja teiän tuoma ihana cookies-purkki on ollu jo kovassa käytössä! :D
VastaaPoistaMahtavaa että sille on ollu käyttöä! Pitää ottaa viime viikonloppu uusiks as soon as possible 8)
PoistaOnks siun verhot ikeasta? Jos on, niin ootko mitenkään lyhentäny niitä? :-)
VastaaPoistanyt esitit kyllä semmoset kysymykset mihin en osaa vastata :-D miulla on ihan tavalliset valkoset verhot, saattaa ollakkin Ikeasta, ja on noita kai vähän lyhennetty :-)
PoistaEi vitsi, sulla on just Semmonen huone kun mä haluaisin!
VastaaPoistahaha, no kiitos! :-)
PoistaVau! Onpa hieno huone sulla, kivoja yksityiskohtia! :--)
VastaaPoistavoi kiitos kovasti :-)
PoistaMistä nuo punottu valkoiset korit tuossa hyllyssä on?:)
VastaaPoistataitaa olla joskus Amanda B:stä ostettu! ihan varma en oo ku en oo ite noita ostanu :-)
Poistatosi kiva huone! Pakko kysyy et mistä mahtaa olla peräisin toi sun kenkäteline ?
VastaaPoistavoi kiitos! hah, se on Lidlistä :-D sieltä voi tehä löytöjä!
Poista