TUNNUSTUKSIA

Herkuttelusyntini...
Oon aikamoinen sokerihiiri ja herkkupylly, joten tähän kohtaan saisin helposti aikamoisen listauksen herkkupaheistani... Jäätelö ja sipsit+dippi on aika kovia vaihtoehtoja, suklaasta puhumattakaan, mutta jos nyt pitää kuitenkin valita vain yksi, niin on se varmaan kuitenkin irtokarkit. Etenkin FilmTownin karkkilaarien äärellä mopo karkaa jokaikinen kerta ja kotiintuomisina saa valtavan mättösäkin lisäksi (kuvitellun?) pitkän katseen myyjältä ja takaraivossa kolkuttelevan omantunnon: pitikö nyt mennä taas tuhlaamaan viikonlopun ruokarahat irtokarkkeihin. Omia lemppareitani, joita täytyy ehdottomasti aina saada pussin pohjalle, on ainakin Ahaa Crispit, sirkusaakkoset, Centerit, mustat wanhat autot, kirpeät pääkallot, punaoranssit TuttiFrutti-renkaat (ei missään nimessä niitä sinisiä!!), keltaiset lakusuklaarakeet, pätkikset, punaiset apinat... and the list goes on.

Ihonhoitosyntini...
Finnien ja mustapäiden puristelu sekä rupien repiminen. Kuulun just niihin vähän sairaisiin tyyppeihin, jotka saa outoa mielihyvää kummastakin edellämainitusta, ja ei ole yksi tai kaksi kertaa kun jämähdän lähtökiireessä kylppärin peilin eteen ja lähdön hetkellä naama helottaa punaisena epäpuhtauksien näpläämisestä. Mutta tietäjät tietää, se on vaan niin kovin koukuttavaa!



Siivoussyntini...
Kröhöm, siivoustottumuksissani ei muutenkaan ole juuri kehumista, joten tämä on taas yksi niistä kohdista, johon löytyisi yhtä sun toista paljastettavaa... Parannettavaa olisi ainakin ikkunoiden pesussa, pölyjen pyyhinnässä ja kaappien siivouksessa, mutta ehdottomasti se suurin paheeni on tapani jättää tavarat lojumaan sinne, missä olen jotakin viimeksi tarvinnut, sen sijaan että veisin sen takaisin omalle paikalleen. Varsinkin vaatekasoja tuppaa löytymään vähän turhankin monelta tuolilta ja nurkalta, sillä jotenkin niiden kaappiin tai pyykkikoriin laittaminen suoraan käytön jälkeen tuntuu olevan meikäläiselle ylivoimaisen vaikeaa. Eteisen lipaston päällinen on myös sellainen paikka, johon helposti unohtuu niin kosteusvoidepurkit, hiusharjat, juomapullot kuin maksamattomat laskutkin. Onneksi Miika sattuu olemaan meistä vähän enemmän kodin hengetär-tyyppiä, muuten tää huusholli olisi varmaan jatkuvasti kuin pommin jäljiltä...

Ystävyyssyntini...
Vaikka nautin ystävien kanssa vietetystä ajasta paljon, olen valitettavasti hieman huono pitämään yhteyttä ystäviini ja ehdottamaan yhteistä tekemistä. Tämä on ehdottomasti asia, missä todella haluaisin parantaa tapani, sillä en missään nimessä halua antaa itsestäni sellaista kuvaa, ettei ystävyyden ylläpito kiinnostaisi minua. Pitäisi myös useammin muistaa kysyä kuulumisia kauempana asuvilta ystäviltä, eikä tyytyä vain somen tarjoamaan pintaraapaisuun heidän elämäntilanteistaan.

Hiussyntini...
Kampaajakäyntieni välit venähtää joka kerta, vaikka kuinka lupaan aina itselleni, että seuraavan kerran varaan ajan hieman aikaisemmin kuin vuoden päästä edellisestä käynnistä. Olen aina muutaman viikon ajan niin ihastunut uuteen freshiin tukkaan, mutta kun tyvikasvu alkaa pistää silmään ja kaksihaaraiset harottamaan, tyydyn vain pitämään hiuksia jatkuvasti kiinni sen sijaan, että sijoittaisin kampaajakäyntiin. Nytkin edellisestä kerrasta on jo reilusti yli puoli vuotta, mutta jospa sitä vielä kesän yli sinnittelisi ja hemmottelisi sitten taas syksyllä itseään uudella tukalla...



Pukeutumissyntini...
Oon pienestä asti ollut vähän sellainen, että jos tykästyn johonkin vaatekappaleeseen, niin en sitten suostu pitämään mitään muuta kuin sitä lempparia, ja tunnistan tän piirteen itsestäni edelleen. Kivan vaatteen löytäessäni jämähdän pitämään vain sitä, vaikka vaatekaapista löytyisi aika paljon muutakin kivaa päällepantavaa. Joskus tää kääntyy myös hullunkurisesti niin päin, että tykkään jostain vaatteesta niin paljon, etten raaski ottaa sitä käyttöön vaan säästelen sitä Jotain Suurempaa varten, ja muutaman kuukauden päästä huomaankin että se seisoo edelleen kaapissa hintalappuineen.

Parisuhdesyntini...
Eniten tulee sanomista varmaan siitä, että johonkin lähtiessä minuu saa aina odottaa. Miika on meistä se, jolla kestää about neljä sekuntia laittaa itsensä lähtövalmiiksi, oltiin sitten menossa salille tai ulos syömään, mutta miulla on tapana jäädä usein vähän haaveilemaan, ja sitten toinen joutuu naputtelemaan kelloa eteisessä. Meillä taitaa olla vähän erilainen käsitys ajasta: Miika on yleensä aina hieman etuajassa lähdössä eikä oo varmaan koskaan myöhästynyt mistään, mie taas onnistun joka kerta aiheuttamaan itselleni paniikkikiireen ja lähden usein sillä viimeisellä minuutilla, jolla on mahdollisuus ehtiä vielä perille...