28. toukokuuta 2016

FAVORITE OUTFIT

IMG_0003 IMG_4481 IMG_4569 IMG_0004 IMG_4561 IMG_4703 IMG_4586    IMG_0005

paita Nike / takki Stradivarius / farkut DrDenim / kengät Nike
Ihmeiden aika ei ole ohi: asukuvia miun blogissa?! Tätä tapahtuu todella harvoin. Kuvissa näkyy monta kulmakiveä, joista miun perustyyli koostuu: vaaleanpunaisesta bomberista on tullu tän kevään aikana ihan lemppari, sporttiset paidat arkikäytössä saa ison peukun ja noihin tennareihin ihastun joka päivä uudelleen. Aika usein farkkujen sijasta päälle eksyy vielä jotkut vähän mukavammat pöksyt kuten chinot tai treenitrikoot ja tukan (joka on muuten kasvanu ihan hurjasti!) vetäsen ponnarille tai lettiponnarille. Simppeli ja rento yhdistettynä ripaukseen raikasta urheilullisuutta, sellainen on tyyli minun makuun!
Käytiin äsken nappaamassa Miikan kanssa nää kuvat tuossa lukion pihassa, joka sijaitsee siis ihan meidän naapurissa ja josta ollaan kumpikin kirjoitettu aikanamme ylioppilaiksi. Ihan uskomatonta, että siitä omasta ylppäripäivästä tulee tänä keväänä kuluneeksi jo KAKSI vuotta?!? Toisaalta tässä kahden vuoden aikana on kerennyt tapahtua tosi paljon kaikkea, mut kyllä miulla on edelleen tuoreessa muistissa sen päivän onnellinen ja käsittämättömän vapaa fiilis. Viikon päästä pääsenkin fiilistelemään sitä oikein kunnolla, sillä silloin juhlitaan miun veljen ylioppilasjuhlia ja pakko myöntää, että oon siitä aika innoissani. Ihana päästä seuraamaan lakitusta juhlayleisön joukosta, tirauttamaan ehkä muutamat kyyneleet ei-enää-niin-pienelle pikkuveljelle ja näkemään rakkaita ystäviä ja sukulaisia. Vielä pitäis muutamasta työpäivästä selvitä, niin sitten pääsis pariks päiväks keskittymään ihan vaan juhlahumuun (ja leipomiseen)! Viime yönä tuli nukuttua vähän huonosti ja tänään oon viettäny melkein koko päivän töissä, joten väsymys alkaa olla jo sitä luokkaa että taitais olla aika kömpiä sänkyyn... Joten ei muuta kuin hyvää yötä ja kivaa viikonlopun jatkoa kaikille! Ja hei mites nää asukuvat, kiinnostaako katella semmosia jatkossakin vai onks nää ihan nou-nou?

8 kommenttia:

  1. Meinasin kommentoida ihan samaa, eli että onpa sun hiukset kasvanu! Itelläkin jo kaksi vuotta omasta yo-keväästä ja hui miten aika menee nopeasti... Onneks pikkusisarusten juhlissakin pääsee edes vähän samaan juhlafiilikseen :) Niin ja asukuvat on kivoja aina välillä, mut pelkästään niitä en jaksaisi blogista katella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en oo itekkään ees tajunnu ennen ku näin nuo takaapäin otetut kuvat, miten pitkä tää tukka nykysin on! oon haaveillu pitkän polkan leikkauttamisesta jo kauan mut nyt en sit tiedä raaskinko kuitenkaan :-D ja joo, kyllä aika vaan rientää niin hurjaa vauhtia, ettei sitä voi oikein edes käsittää! älä huoli, tää miun blogi ei oo todellakaan muuttumassa mikskään asukuvablogiksi, miun asut ei oo tarpeeks mielenkiintosia sellaseen ja haluun muutenkin kirjotella pääasiassa ihan muista jutuista :-) mut on nää miunkin mielestä ihan kivaa vaihtelua!

      Poista
  2. ehdottomasti lisää tätä! ♡ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva jos tykkäsit! ehkä näitä vois tosiaan toteuttaa useammin ku kerran vuodessa :-D

      Poista
  3. Ootko ajatellu hakea opiskelemaan joskus?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon ajatellu asiaa yllättävän vähän, mut en mie tässä nykyisessä työssäni aio loppuelämääni viettää, eli kyllä se on joku ammatti joskus opiskeltava :-) mut en meinaa hakea opiskelemaan ennen kuin tiiän mitä haluun opiskella ja tehä työkseni.

      Poista
  4. toki lisää näitä, kiva piristys ! :-)

    VastaaPoista

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm