25. lokakuuta 2018

UUTTA KOTONA

Hei vaan hei ja kivaa torstaita! Syksy on aina itselleni sellaista aikaa, että tekisi mieli pistää koko kodin sisustus uusiksi, ja ideoita riittäisi enemmän kuin asunnossa on neliöitä niiden toteuttamiseen. Kesällä kotona tuli oleskeltua aika vähän, ja varsinkin kuumimman helleaallon aikaan sisätiloissa tuli käytyä oikeastaan vain nukkumassa, ja se on mielestäni enemmän kuin ok. Suomen kesä on kuitenkin loppujen lopuksi aika lyhyt, niin olen 110-prosenttisesti sitä mieltä että siitä pitää nauttia ja jättää kotona siivoilu ja sisustaminen syksymmälle.
Ilmojen viiletessä ja päivien lyhentyessä kotona onkin tullut vietettyä taas enemmän aikaa ja se saa joka vuosi saman ilmiön aikaan: sohvalla maatessa tulee katseltua telkkarin lisäksi myös kotia uusin silmin. Tuo on ollut tuossa jo aika pitkään, voisikohan siihen tilalle miettiä välillä jotain muuta? Miltäköhän se tai se näyttäisi tuossa? Äitini kutsuu tätä syksyistä sisustusinnostusta osuvasti pesänrakennusvietiksi, ja se kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten kotia on kiva vähän uudistaa talvea ajatellen, kun tietää viettävänsä siellä myös enemmän aikaa.

Mitäs uutta meidän kotiin sitten on tässä viime viikkojen aikana rantautunut?

IMG_5396_Fotor IMG_5369_Fotor IMG_5724_Fotor

Oltiin jo jonkin aikaa yritetty pyöritellä mielessämme erilaisia vaihtoehtoja olohuoneen kalusteiden paikoille, mutta jostain syystä ajateltiin, ettei niille oikein ole muuta kivaa ja toimivaa järjestystä, ja siksipä olohuoneemme on nämä viimeiset vuodet näyttänyt aika samalta. Reilu kuukausi sitten heitin kuitenkin Miikalle vähän puolitosissaan, että mitäs jos vaihdettaisiinkin telkkari tuonne toiselle seinälle ja käännettäisiin sohva tähän väliin, ja häntä ei kyllä tarvinnut paljoa suostutella mööpelivalssiin, vaan huonekalut lähti liikkumaan oikeastaan siltä istumalta. Ja ollaan tykätty tästä uudesta järjestyksestä todella paljon; saatiin just tollainen kiva, pesämäisempi paikka sarjojen katteluun ja iltojen viettämiseen, ja sohvan taakse jäi sopivasti tilaa...

IMG_0025 IMG_5530_Fotor IMG_0026 IMG_5482_Fotor

... pienelle kotitoimistolle. Kotimme isoista ikkunoista tulvii päivisin ihanasti valoa, ja tykkään, että työpöydän uusi paikka on edellistä valoisampi. Kalenterijuliste puisine "kehyksineen" (noille oli jokin omakin nimi, jota en nyt kuollaksenikaan muista...) on muutaman viikon takainen löytö Granitista ja heti sen bongatessani tiesin, että tuo tulee niin meille! Palmuvehkalle taas löytyi uusi paikka Ikean rottinkisesta ruukkuasiasta, joka on siitä monikäyttöinen, että toisinpäin käännettynä sitä voi käyttää myös pienenä kukkapöytänä. Tuon pöytälampun haluaisin vielä saada vaihdettua, meillä ei ole kotona oikeastaan mitään muuta tuollaista teräksisen väristä, joten tuohon sopisi paremmin vaikka musta samantyylinen valaisin. Äidin aarrevarastoista sellainen saattaisi löytyäkin, jokohan saataisiin se pian meille?

IMG_0022
IMG_5605_Fotor

Rottinki on jo jonkin aikaa viehättänyt omaa silmääni ja olen haaveillut jo pitkään esimerkiksi rottinkisesta sohvapöydästä sekä rottinkisesta nojatuolista... Ainakaan tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan taida olla oikein paikkoja niille, joten täytyy tyytyä ripottelemaan kotiin hieman pienempiä rottinkisia juttuja! Tämä ihana rottinkikori ja juuri täydellisen sävyinen vaaleanpunainen viltti on molemmat peräisin Ikeasta, mistäs muualtakaan.

IMG_0023

Noin kuukausi sitten Matkuksen Tigerissa käydessäni olin jo kävelemässä tyhjin käsin liikkeestä ulos, kun bongasin aivan kassan vierestä tollaisen kivan metallisen hyllykön. Noita mustia oli vain yksi ainoa kappale jäljellä, eikä ostopäätöstä tarvinnut pitkään epäröidä. Myyjänkin kanssa vaihdoin muutaman sanan Tigerin valikoimasta satunnaisesti löytyvistä helmistä sisustukseen liittyen, ja tää hylly on kyllä ehdottomasti taas yksi sellainen! Se löysi paikkansa keskellä meidän asuntoa töröttävästä tolpasta ja mielestäni se sopii siihen aika kivasti. Nuo koriste-esineet nyt ei välttämättä ole tulleet tuohon hyllykköön jäädäkseen, mutta jotain täytettähän siihen piti ensihätään saada.

IMG_5735_Fotor IMG_5444_Fotor

Aiemmin mainitun Granitin kalenterijulisteen lisäksi julisterintamalla on tullut tehtyä muutama muukin hankinta. Kävin jo kesällä tuntien mittaista kamppailua Desenion sivuilla, kun halusin hieman päivittää kotimme tauluja, mutta kyseisestä nettikaupasta löytyy niin valtava valikoima kivoja julisteita, että niiden oikeiden valitseminen on ainakin itselleni joka kerta yhtä hankalaa... Lopulta päädyin mustavalkoiseen Escape-kuvaan sekä tuohon sympaattiseen karvakasalehmään, ja nämä taulut vaihtoivat järjestyksenvaihdon myötä paikkaa keittiön pöydän yläpuolelta telkkariseinälle.

Artekin ihana mustavalkoinen juhlavuosijuliste puolestaan lähti mukaan viimeisimmällä Helsinki-visiitillä. Pähkäilin ensin Keskuskadun myymälän alakerrassa varmaan 15 minuuttia eri julisteiden välillä, mutten osannut valita niistä sitä kivointa, kunnes bongasin yläkerrassa kierrellessäni tämän nimenomaisen julisteen juurikin tuollaisissa puisissa kehyksissä passepartoutin kera, ja se sopi niihin niin hyvin, että valinta oli selvä. Olin aikaisemmin nähnyt kyseistä julistetta vain mustissa kehyksissä, mutta jotenkin omaa silmääni miellyttää enemmän tämä puun ja mustavalkoisen yhdistelmä. Kehyksen ostin kotiin päästyäni Jyskistä ja askartelin vieläpä tuon pikkuruisen kehyskartongin julisteen päälle, jotta juliste erottuisi hieman paremmin kehyksistä. Oon kyllä tykännyt tuosta julisteesta hurjasti, ja joka päivä sen ohi kulkiessani ihastelen, miten kivalta se näyttää!

IMG_0020

Marimekon astiakokoelmanikin kasvaa hitaasti, mutta varmasti, ja uusimmat tulokkaat ovat nuo pienet Räsymatto-kuosiset kulhot Sokoksen 3+1-tarjouksesta. Kaikki Marimekon mustavalkoiset astiat on mielestäni vaan niin nättejä, ja vaikka pidänkin eniten Siirtolapuutarhasta, on joukkoon eksynyt muutama Puketti, Kompotti ja yksi Spaljékin. Eikä se haittaa, sillä nuo ovat niin helposti yhdisteltävissä keskenään!

Deseniolta tuli julisteiden ohella tilattua muutama korttikin jääkaapin ovea koristamaan, osuvilla teksteillä tietysti. Nyt taidankin tästä lähteä varmistamaan, ettei meidän keittiö tunne oloaan yksinäiseksi... Kivaa illanjatkoa ja loppuviikkoa!

14. lokakuuta 2018

LOKAKUUN LÄMPÖAALTO

IMG_0017 IMG_5334_Fotor IMG_0016 IMG_5350_Fotor IMG_5276_Fotor IMG_0018

Tervehdys sunnuntai-iltaan! Mites on viikonloppu mennyt? Meillä on ollut ihan superkiva viikonloppu, vaikkei ollakkaan mitään kummoista tehty. Tai ehkä just siksi. Ollaan pitkästä aikaa nautittu vapaasta viikonlopusta ihan kotioloissa ilman suunnitelmia ja aikatauluja, ja vaikka vähän velvollisuuksiakin on pitänyt hoitaa, suurimmaksi osaksi ollaan vaan otettu iisiä.

Treenaamassa ollaan tottakai käyty, se kun toimii yhtenä parhaista rentoutumiskeinoista ainakin itselleni, ja perjantaina käytiin hektisen työpäivän päätteeksi vetäisemässä pikainen rinta-hauis-setti, kun taas eilen paukuteltiin enkkoja jalkatreenissä. Tänään onkin sitten vietetty aktiivista lepopäivää kävelylenkkien merkeissä, sillä koko päivän on ollut aivan mieletön sää! Ihan kuin tuossa upeassa ruskan väriloistossa ei olisi vielä tarpeeksi, niin nyt ollaan saatu nauttia myös ihanasta auringonpaisteesta ja vuodenaikaan nähden uskomattomista lämpötilalukemista. Takin sai jättää kotiin ja iltapäivällä istuin tunnin verran meidän ranskalaisen parvekkeen oven raossa lukemassa t-paita päällä. Lokakuun puolivälissä, ihan kreisiä!

Viikonloppuun on mahtunut myös mm. pitkiä yöunia, täydellisen kamelinruskean kaulahuivin metsästystä (tuloksetta), kiinalaisen ravintolan lounasbuffet anopin kanssa, Ellinooran ja Pyhimyksen Honey-version luukuttamista sekä lempparisarjoja ja herkuttelua. Nyt meidän sunnuntai-ilta jatkuu viimeisimmäksi mainituissa merkeissä, jääkaapissa on nimittäin rocky road tekeytymässä... Tällaiset rentouttavat kotoiluviikonloput tulee kyllä välillä niin tarpeeseen, nyt on akut ladattuna ja auringosta imetty energiaa uuteen viikkoon. Toivottavasti teilläkin, ihanaa illanjatkoa kaikille ja nautitaan hei tästä upeasta syksystä vielä kun voidaan!

PS. Lämpöaallosta huolimatta oli pakko vetää pipo päähän näitä kuvia varten, sillä edellisestä kampaajakäynnistä on vierähtänyt taas aivan liian pitkä aika ja tyvikasvu on kohta siinä pisteessä ettei sitä saa pipollakaan piilotettua... Heti kunhan saan syksyisin oireilevan, tällä hetkellä superkuivan päänahkani vähän parempaan kuntoon, niin marssin kyllä suorinta tietä kampaajan penkkiin!

PPS. En tiedä miksi, mut miulle tulee jotenkin ihan yläasteaikainen tyylini mieleen näistä kuvista. Tuo vähän verkkapukua muistuttava asu on myöskin viimeviikkoinen löytö Zarasta, ja nyt näette tositoimissa myöskin ne mainitsemani ysärilenkkarit. Eiks ookkin kivat?

10. lokakuuta 2018

VIIME VIIKOLLA

Heippa kaikille ja kivaa keskiviikkoa! Täällä on käynnistelty viikkoa aika rennoissa tunnelmissa: iltavuorojen ansiosta oon saanut nukkua parina aamuna vähän pidempään ja maanantaina ihana auringonpaiste houkutteli lähtemään aamupalan jälkeen oikein pitkälle kävelylle kauniiseen syysilmaan. Pakkasin kameran mukaan, laitoin Papupata-podcastin pyörimään kuulokkeista ja suuntasin muutaman mutkan kautta lempparileipomooni hakemaan uunituoreita riisipiirakoita. Miten mahtava aloitus uudelle viikolle!

Palattaisiinko kuitenkin vielä hetkeksi viime viikon tapahtumiin ja tunnelmiin näiden maanantaisella aamulenkillä napsimieni syksyisten kuvien saattelemana? Viime viikolla...

IMG_5236_Fotor IMG_5189_Fotor IMG_5211_Fotor
  • starttasi lokakuu. Syyskuu meni kyllä taas ihan hujauksessa ja vaikka kesän jälkeen olin jopa ihan innoissani syksyn tulosta ja rutiineihin palaamisesta, niin tuntuu että viime kuu meni vähän paikasta toiseen juostessa eikä sellaiseen perusarkeen päässyt vielä ihan kiinni. Nyt lokakuun osalta kalenteri näyttää onneksi vähän tyhjemmältä, joten eiköhän se arki ala tästä tasoittumaan ja pääsee nauttimaan esimerkiksi säännöllisestä treenaamisesta ja kotona nysväämisestä. Siinä kyllä kaksi asiaa mainittuna, mitkä on ihan parasta syksyssä: kun ehtii taas liikkumaan kunnolla ja kun voi vaan käpertyä iltaisin sohvan nurkkaan telkkarin ääreen hyvällä omallatunnolla.
  • miulle kävi oudoin juttu vähään aikaan tiistai-aamuun herätessäni. Olin nukkunut koko yön tosi sikeästi enkä ollut edes kuullut Miikan lähteneen seitsemäksi töihin, ja heräsin ensimmäisen kerran joskus puoli kahdeksan aikoihin. Kelloa katsoessani ajattelin että yritän kuitenkin vielä hetken nukkua ja vedin vaan peittoa korviin ettei sälekaihtimien välistä pääsevä valo häikäisisi. Sainkin vielä hetkeksi unta, mutta joskus kahdeksan maissa heräsin taas ja aloin ihan normisti selailemaan puhelintani ja laitoin Miikallekin hyvät huomenet viestillä. Siinä sitten hetki juteltiin ja Miika ihmetteli että kylläpäs nukuitkin pitkään tänään, ja vastasin sitten että miten niin, kellohan on vasta 8? Miika vastasi takaisin että kellohan on 10, ja tässä vaiheessa olin vielä ihan varma että niiden työpaikan seinäkello on tyyliin pysähtynyt, sillä puhelimeni kello näytti vähän yli kahdeksaa. Väiteltiin hetki asiasta ja lopulta miun oli pakko nousta sängystä toteamaan, että meidän olkkarin kellokin näyttää yli kymmentä ja miun puhelimen kello oli jotenkin aivan mystisesti siirtynyt yön aikana Portugalin aikaan eli kaksi tuntia taaksepäin?! Tämän tajutessani pitikin alkaa hoitaa aamutoimia vähän tavallista ripeämmin, sillä olin menossa yhdeksitoista töihin ja vieläpä palaveriin... Oli muuten koko loppupäivän aivan pöllähtänyt olo, kun päivästä katosi kaksi tuntia tuosta noin vain!
  • IMG_5051_Fotor IMG_5159_Fotor IMG_5077_Fotor

  • lähdin äidin mukaan pikavisiitille Helsinkiin veljeni Ossin luo. Ossi muutti siis Helsinkiin Kallioon tuossa loppukesästä ja on ollut varmasti aivan innoissaan, kun meidän perhe on ottanut asiakseen vierailla siellä jonkinlaisella kokoonpanolla harva se viikko... Varsinkin kun kyseessä on ruhtinaallinen 16 neliön yksiö :-D Tunnelma on kieltämättä ollut aika tiivis kun ollaan änkäydytty kolmistaan nukkumaan noihin neliöihin, mutta sopu sijaa antaa, eikös niin? Oma vierailuni velikullan luona jäi tällä kertaa aika lyhyeksi, sillä miulla oli aamuvuoropäivien välissä vain yksi päivä vapaata, mutta kiva siellä oli silti käydä piipahtamassa. Ossia ja Helsinkiä on aina yhtä ihana nähdä ♥️
  • käytiin torstai-aamuna somehitiksi nousseessa Tanner-ravintolassa aamiaisella, ja voi pojat, ei sitä paikkaa turhaan hehkuteta. Niin ihana miljöö, upean rouhea ja loft-henkinen sisustus ja aamupalamenu täynnä toinen toistaan herkullisempia vaihtoehtoja. Itse päädyin valitsemaan isomman aamiaisen, johon kuului avokadoleipä silmusalaatilla, marinoidulla punasipulilla ja cashew-tuorejuustolla, luonnonjugurttia granolalla, hunajalla, marjoilla ja banaanilla sekä superraikas inkivääri-sitruuna-vihermehu. Vohvelilautanen jäi meiltä valitettavasti vohveliraudan hajoamisen takia saamatta, mutta saatiin sen tilalla pirtsakat puolukka-mangosmoothiet, ja voilá, täydellinen Instagram-aamiainen oli katettu.
  • löysin ihanat, ysärityyliset lenkkarit Zarasta! Vitivalkoinen väri on toki hieman arka tätä vuodenaikaa ajatellen, mutta kenkiä sovitettuani en saanut niitä enää mielestäni. Niistä tulee vähän mieleen ala-asteajat ja sämpylöiden malliset skeittikengät, ja ehkä just siksi ne tuntuikin niin kotoisilta jaloissa. Nyt pitää vaan olla ekstravarovainen ja tarkkailla sääsovellusta tavallistakin tiuhempaan, jotta vältyttäisiin siltä että kengät saa uuden harmaanruskean sävyn heti ensimmäisellä käyttökerralla...
  • IMG_5105_Fotor IMG_5229_Fotor

  • oltiin suunniteltu menevämme perjantai-iltana ulos syömään ja testaamaan Waahdon street food-listaa, mutta heti aamulla herätyskellon keskeyttäessä ne makeimmat unet, oltiin molemmat sitä mieltä, että jos työpäivistämme selvitään, niin illalla ei kyllä jaksa tehdä yhtään mitään. Iltapäivällä fiilikset oli edelleen samat ja väsymys voimakkaasti läsnä, joten päädyttiin hakemaan kaupasta tortillatarpeet ja jättipussi tarjousirttareita, lämmitettiin sauna ja linnottauduttiin kotisohvalle katsomaan Vain elämää. Paras päätös pitkälle päivälle!
  • telkkarissa alkoi taas pyöriä yksi suomalainen tositv-suosikkini, nimittäin Bachelorette! Sytyin Bachelor Suomelle vähän jälkijunassa vasta viime kaudella ja keväällä sen loputtua tykitettiinkin kaksi aiempaa kautta Ruudusta parissa viikossa. Se on just sellaista kivan aivotonta hömppää! Aivoton hömppä-kategoriaan menee myös Love Island, johon ollaan jotenkin onnistuttu myös tässä viime päivinä jäämään koukkuun... Parhaillaankin tuijotetaan kyseistä ohjelmaa tässä silmät ristissä kun ei malteta mennä nukkumaan :-D En ehkä kestä.
  • menetin jo melkein hermoni talven matkoja selaillessani ja niiden hintoja kauhistellessani, mutta sitten onnistuttiinkin löytämään eräs reissu, joka oli yksinkertaisesti liian halpa ohitettavaksi. Näillä näkymin saadaan lomatkin järjestymään siihen, joten maaliskuussa päästään toivottavasti palmujen alle lämmittelemään. Ai vitsi, en kyllä malttais odottaa! Mutta toisaalta on niin kiva, kun on pitkän talven varalle jotain mitä odottaa ja mihin suunnata katseet niinä kaikkein pimeimpinä ja kylmimpinä päivinä.