29. huhtikuuta 2019

VIIKKOKATSAUS

P4260032_Fotor

Mikä oli viikonlopun paras juttu?
Viikonloppu oli oikeastaan aika tavallinen, mutta parasta oli ehkä se, että vaikka olin kaikkina päivinä töissä, ehdin silti touhuamaan paljon muutakin. Pääsin perjantaina ja lauantaina töistä jo yhdeltä, ja sunnuntaina neljältä, ja viikonloppuun mahtui siis myös auringonpaisteesta nauttimista ulkona, treenaamista, kuvailua, herkuttelua, lempisarjoja, pitkiä yöunia, lenkkeilyä ja perheen kanssa yhdessäoloa. Vaikka työpäivät ei siis olleetkaan ihan yhtä pitkiä kuin mitä tavallisesti viikonloppuisin, lyhyemmät vuorot mahdollisti sen että ehti ja jaksoi tehdä muutakin kuin töitä.

Arvosana viime viikolle?
Hmm, ehkä 9? Kelit helli viime viikolla ja aurinko lämmitti ihanasti melkein joka päivä, ja hyvällä säällä olikin suora vaikutus mielialaan. Listailinkin viime postauksessa viime viikon kivoimpia juttuja ja niitähän oli paljon. Ehkä vielä kivemman viikosta olisi tehnyt se, ettei alkuviikon paria lämmintä iltaa olisi tarvinnut viettää töissä neljän seinän sisällä, mutta toisaalta loppuviikon aamuvuorot kompensoi sitä aika hyvin. Ja tietysti Tuulin putoaminen Selviytyjistä laskee arvosanaa myös!!!

IMG_0015 P4260025_Fotor

Miltä näytät tänään?
Tänään on kyllä niin perinteinen vapaapäivälook kuin olla voi: ei meikkiä, vähän likaiset hiukset sotkuisella nutturalla ja päällä collegeshortsit, isohko t-paita ja jalassa puputohvelit. Vaikka välillä on kiva laittautua ja pukeutua kivasti, rakastan myös tällaisia vapaapäiviä, kun voi vain antaa ihon hengittää ja saa hengailla kotivaatteissa lähes koko päivän.

Päivän suunnitelmat?
Tänään olisi suunnitelmissa vielä ainakin imuroida, viikkailla lojuvia vaatteita kaappiin ja paneutua tiskialtaassa odottavaan likaisten pannujen ja kattiloiden kekoon. Wuhuu...! Illalle olen varannut HIIT-tunnin, joka on itse asiassa kevään viimeinen ennen kesätaukoa. Tänään pitäisi käydä myös kaupassa, sillä jääkaapissa taitaa jo kaikua... Illalla on myös ehdottomasti katsottava ainakin yhden jakson verran The Actia.

P4260112_Fotor

Mitä odotat tältä viikolta?
Ainakin viikonloppua, sillä tällä kertaa se on vapaa ja vieläpä kolmepäiväinen. Viikonlopulle ei ole vielä pahemmin suunnitelmia tehtynä, joten toivottavasti niitäkin ilmaantuu, sopivassa määrin. Odotan myös, että aurinko kävisi edes muutaman kerran moikkaamassa, viimeistään sitten loppuviikosta... Tällä viikolla pääsen myös pitkästä aikaa muutamaan suosikkijumppaani, ja koska olen jumppapirkko henkeen ja vereen, odotan niitäkin.

Mitä aiot syödä tällä viikolla?
Terveellistä perusruokaa! Pakko myöntää, että meillä jäi loman jälkeen ehkä hieman turhan rento syömismoodi päälle ja herkkuja on tullut vedettyä siihen tahtiin, että nyt tekee mieli palata taas ruotuun. Ainakin joksikin aikaa :-D Tänään kaupasta lähtee siis varmaan mukaan peruskattaus kanaa ja riisiä, makaroonia ja jauhelihaa, hedelmiä ja kasviksia, kananmunia ja kaurahiutaleita, maitorahkaa ja cashewpähkinöitä. Viikonloppuna olisi sitten tarkoitus pitää karkkipäivä ja myös kokata jotain vähän parempaa.

P4260140_Fotor IMG_0014

Jotain, mitä haluat tehdä tällä viikolla?
Aloittaa vihdoin pyöräilykauden! Tällä hetkellä se on kiinni enää siitä, että tarvitsen pyörääni toimivan lukon. Haluan myös suunnitella, miten voisimme ensi viikolla juhlistaa viidettä kihlajaisvuosipäiväämme Miikan kanssa.

Päivän ilonaihe?
Mukavasti rullannut juoksulenkki aamulla. Varma kevään merkki on kyllä se, kun meikämandariini aloittaa juoksemisen, ja usein lopettaa sen yhtä nopeasti :-D Kävin pari viikkoa sitten vähän kuulostelemassa, miltä homma tuntuu tauon jälkeen, ja juoksin vain puolet lenkistä. Penikat ei yllättäen tulleetkaan siitä ollenkaan kipeiksi, joten nyt elättelen toivoa, että "vanhat vaivat" pysyisikin poissa ja pystyisin ehkä herättämään juoksuharrastuksen uudelleen eloon. Tänään oli ainakin tosi kiva juosta ja askel kulki ensimmäisen 10 minuutin jälkeen jopa kevyesti, ja lenkin jälkeen oli niin eufoorinen olo, että hoin vaan kotiin päästyäni itselleni puoliääneen "vitsit miten hyvää tuo teki, vitsit oli kiva juosta". Tuon olotilan kun muistaisi aina silloin, kun lenkille lähteminen ei ihan nappaisi.

P4260122_Fotor

27. huhtikuuta 2019

VIIKON PARHAAT

P4270211_Fotor

Aurinko ja lämpö. Yllättävää sinänsä, että lähes koko viikon porottanut aurinko ja lähelle kahtakymmentä kivunneet lämpöasteet on ollut mielestäni ehkä koko viikon paras juttu. On tuntunut ihan uskomattomalta, kun ulkona on pärjännyt helposti ilman takkia ja jopa ilman pitkähihaista, ja on tullut taas kerran huomattua, miten paljon energisempi ja iloisempi fiilis on auringon paistaessa. Oon istunut useampana päivänä meidän parvekkeen oven raossa lukemassa, käynyt jäätelöillä satamassa ja nauttinut kävelylenkeistä aamuauringon lämmössä. On ollut myös ihanaa huomata, miten paljon kevät on edennyt luonnossa: meidän pihakoivuun puhkesi jo lehdetkin!

Pinterest. Latasin viime viikonloppuna puhelimeeni pitkästä aikaa Pinterestin, ja vietinkin samalta istumalta varmaan tunnin sitä selaillen ja kauniista kuvista inspiroituen. Kyseinen sovellus toimiikin ihanana innoittajana silloin, kun oma inspis on vähän hukassa, oli kyse sitten jonkin vaatekappaleen yhdistämisestä tai vaikka vain huonosta päivästä.

P4270207_Fotor

Body Combat. Pääsin eilen parin kuukauden tauon jälkeen huitomaan nyrkeillä ilmaa Combat-tunnille, ja olipa se pitkästä aikaa mahtavaa! Kyseinen jumppa on ihan yksi suosikkejani, sillä siinä pääsee mukavasti purkamaan paineita, saa ajatukset muualle ja seuraavana päivänä selkäpuolelta löytyy aina ihan uusia lihaksia. Nytkin selkä ja hartiat on eilisen jäljiltä kuin hakatut, mutta uskallan väittää, että Combat on loistavaa vastapainoa yksipuolisille liikkeille ja asennoille työssäni kassalla.

Pätkis Crunchy-suklaapatukka. Herkkuhiiren on aina päästävä testaamaan karkkihyllyn uutuudet, ja tällä kertaa se kyllä kannatti. Pätkis nyt on muutenkin yksi suosikkisuklaistani, ja rakastan kaikkea crunchya, joten tämä yhdistelmä oli todellakin mieleeni!

P4270184_Fotor

Kimppu terttuneilikoita. Ulkona on ollut niin keväistä, että teki mieli ostaa tuoreita kukkia kotiinkin. K-Marketista löytyikin lempparikukkiani ihastuttavassa värissä, ja terttuneilikat on siitä ihania, että ne tuntuu vain kaunistuvan päivä päivältä ja kestää yleensä pitkään nätteinä.

HBO: The Act. Aloitettiin katsomaan kyseistä sarjaa muutama päivä sitten, ja jäätiin heti ihan koukkuun! Kyseessä on tositapahtumiin perustuva draamasarja teini-ikäisestä Gypsy Rosesta ja hänen äidistään, joka on keksinyt tyttärelleen liudan sairauksia, vaikka Gypsy on oikeasti täysin terve. Sarjassa on ollut alusta asti melko ahdistava ja piinaava tunnelma, ja sitä vain lisää tieto siitä, että juonen käänteet ei ole ihan tuulesta temmattuja, vaan todellisia tapahtumia. Kunhan saadaan kaikki jaksot katsottua, aion ehdottomasti katsoa myös tapauksesta tehdyn dokumentin ja kuunnella Jäljillä-podcastin aiheesta, sen verran erikoinen ja kiinnostava tapaus on kyseessä.

Hyvät yöunet. Miulla on ollut nyt poikkeuksellisesti kolme aamuvuoroa putkeen, ja eilen työt alkoi jo klo 5.30, mutta koska oon saanut nukuttua hyvin, aikaiset herätykset ei ole tehneet edes tiukkaa. Tavallisesti nukun aamuvuoroa edeltävänä yönä lähes aina vähän huonosti; illalla mielessä pyörii vain ajatus siitä, että nyt on nukahdettava, jotta saa 7 tuntia unta, ja usein saatan herätä aamuyöstä vessaan tai juomaan vettä, ja sitten nukahtaminen on vaikeampaa, kun tietää herätyskellon soivan pian. Nyt oon kuitenkin vedellyt selvästikin tarpeeksi unta, ja on ollut kiva, kun aamuvuoron jälkeen ei ole tarvinnut edes harkita päikkäreitä, ja on ehtinyt ja jaksanut touhuta loppupäivän aikana vielä vaikka mitä.

P4270155_Fotor

Kevätostokset. Uudet aurinkolasit on ehdottomasti kesän merkki, ja tänä vuonna sellaiset löytyi Lindexiltä. Tykkään tavallisesti vähän kevyemmistä arskoista, mutta tämä vähän peittävämpi ja massiivisempi malli näytti kasvoille sovitettuna jotenkin erityisen kivalta! Adidaksen t-paita-mallinen mekko on alelöytö Zalandolta, enkä malttaisi odottaa, että kelit vielä vähän lämpenee ja pääsen vetämään tuon ylleni. En tiedä voisiko mekko olla enää enempää minun näköiseni! Hiuspantatrendiä taas olen mutustellut ja seurannut sivusta jo jonkun aikaa, ja vihdoin uskaltauduin puoliläpällä kokeilemaan pantaa omaankin päähäni. Ja niinhän siinä sitten kävi, että sellainen lähti kassan kautta mukaan, ja olenkin tykästynyt pantalookiin sen verran lujaa, että nyt ostoslistalla on samanmoinen ainakin mustana ja nudenvärisenä...

Auta Antti!-podcast. Vinkkasinkin Antti Holman podcastista jo eräälle podivinkkejä kyselevälle kommenttiboksissa, mutta pakko nostaa se vielä erikseen tähän postaukseen, sillä viikon sisään on tullut kuunneltua jo aika monta jaksoa. Jokaisessa jaksossa Antti siis vastailee kuuntelijoiden lähettämiin kysymyksiin aiheista maan ja taivaan välillä, ja ei voi kuin ihailla hänen tyyliään pystyä olemaan yhtä aikaa niin asiallinen mutta kuitenkin superviihdyttävä.

P4270151_Fotor

Uusi meikkivoide ja puuteri. Sokoksen Värien juhla-viikko sattui hyvään saumaan, sillä olinkin uuden meikkivoiteen tarpeessa. Ostin kokeiluun tämän NYXin Can't stop, Won't Stop-meikkivoiteen, ja ainakin parin ensimmäisen käyttökerran perusteella kyseessä on oikein kelpo ja asiansa ajava tuote. Ostin samaa sarjaa myöskin irtopuuterin, sillä kesää ajatellen sellainen tuntuu ehkä hieman kevyemmältä verrattuna kivipuuteriin.

Keväiset asut. On tuntunut jotenkin niin vapauttavalta jättää takki kotiin ulos lähtiessä, tai vaihtoehtoisesti vetää t-paidan päälle farkkutakkia tai ohutta trenssiä. Talvella tuntuu, että vaatekaapistani löytyy ehkä kaksi tai kolme asua, joissa kuljen sitten päivästä ja viikosta ja kuukaudesta toiseen, mutta nää lämpimämmät ilmat antaa heti paljon enemmän vaihtoehtoja ja inspiraatiota pukeutumiseen. Eilen käytiin ihanan Annin kanssa nappaamassa asukuvat ilta-auringon vielä lämmittäessä, ja saattekin varmasti pian eilisen keväistä asua eetteriin...

21. huhtikuuta 2019

LONG WEEKEND

P4140052_Fotor IMG_0012 P4140071_Fotor P4140049_Fotor P4140082_Fotor IMG_0011

Rentoa sunnuntai-iltaa tyypit! Mitäs teidän pitkään viikonloppuun kuuluu? Itse olin perjantaipäivän vielä töissä, mutta sitten pääsinkin vapaiden viettoon, ja pakko myöntää että oon aika fiiliksissä tästä kolmepäiväisestäkin viikonlopusta. Aika ihanaa, että on jo ehtinyt pari päivää ottaa ihan rennosti, ja vielä on huominen jäljellä!

Tähän viikonloppuun on mahtunut mm. pikainen reissu Ikeaan, ystävien kanssa vietettyä laatuaikaa, pitkiä kävelylenkkejä auringonpaisteessa, pimennysverhon ansiosta ensimmäiset 10 tunnin unet moneen viikkoon, Sulosaaren suloisen norpan bongailua useaan otteeseen, kesän ensimmäiset turkinpippuripehmikset Lippakioskilta, muutama ihana kevätlöytö Matkuksen puolelta sekä mieletön sunnuntaibrunssi. Ei hassumpi viikonloppu siis, eikä se ole vielä edes ohi! Keli on hellinyt sen verran mukavasti, että salitreenitkin vaihtui suosiolla ulkoiluun ja lenkkeihin, eikä ole kyllä kaduttanut yhtään. Oli myös ihanaa nähdä pitkästä aikaa hieman kauempana asuvia ystäviä ja päästä vaihtamaan kuulumisia heidän kanssaan, sillä edellisestä kerrasta oli taas päässyt vierähtämään tovi jos toinenkin... Pimennysverho oli paras ostos pitkään aikaan, vaikka valoisuus onkin ihanaa, mutta on ihan kiva saada nukuttua hieman aamuviittä pidempään kun siihen on mahdollisuus. Sulosaaren norppaa oon päässyt ihastelemaan tällä viikolla jopa kolmesti, pari kertaa jäällä köllöttelemässä ja kerran uimassa, ja siinä on kyllä ehkä maailman löysäranteisin luontokappale! Brunssista tuli taas ähky, eka turkkari maistui juuri niin hyvältä kuin muistelinkin ja Matkuksesta tarttui mukaan mm. kahdet uudet housut, jotka vilahtaa varmasti asukuvissa lähiaikoina.

Huomiselle meillä ei pahemmin suunnitelmia vielä ole, ainakin siellä salilla tekisi vähän mieli jo mennä käymään ja säästä riippuen ulkoillaan joko enemmän tai vähemmän. Ensi viikolle on kyllä lupailtu aivan mielettömiä lämpötiloja ja reilulla kädellä auringonpaistetta, ai että! On tää kevät kyllä ihan paras juttu ikinä. Ihanaa illanjatkoa ja rentoa uutta viikkoa, aloitittepa sen sitten töissä tai vielä vapaalla!

15. huhtikuuta 2019

KEVÄTSUOSIKKEJA

P4060062_Fotor

Aamupala: Vaikka vannoutunut puuron ystävä olenkin, ja syön neljän viljan puuroa aamupalaksi 98% aamuista, joinakin aamuina on kiva vähän panostaa. Vapaapäivinä onkin ihan parasta tehdä kiireettömän aamun kunniaksi vähän tavallista parempi, ja ennen kaikkea nätimpi, breku. Smoothie bowlit ja tuoreet hedelmät toimii aina, ja samalla saa kenties Instagramiinkin kivan uuden kuvan!

Elokuva: Käytiin viime viikonloppuna vastikään avatussa Kuvalinnassa katsomassa Dumbo, ja vitsit kun se oli symppis! Tykkään niin paljon näistä uusista versioista Disney-leffoista, kaikella kunnioituksella vanhoja piirrettyjä kohtaan. Kesällähän elokuviin tulee Leijonakuningas, ja saan siitä trailerista joka kerta kylmät väreet! Tuo uusi elokuvateatteri oli myös positiivinen yllätys, ja Dumboa suosittelisin ehdottomasti.

IMG_0010

Kirja: Lomalla tuli luettua useampikin hyvä kirja, tässä niistä pari: Paula Hawkins - Tummiin vesiin ja Jojo Moyes - Elä rohkeasti. Paula Hawkinsilta olin lukenut aikaisemmin hänen esikoisteoksensa Nainen junassa, jonka muistelin olevan ihan hyvä, ja ostinkin ennen reissua pokkaritarjouksesta tämän Tummiin vesiin. Tykkäsin tästä kovasti, jopa enemmän kuin siitä ekasta! Kirjassa oli kyllä aika paljon henkilöitä, mutta yllättävän hyvin pysyi silti kärryillä, kuka on kuka, kun juoni oli niin mukaansatempaava ja kiinnostava. Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen dekkari!
Elä rohkeasti taas oli päätösosa Louisa Clarkista kertovalle trilogialle, johon kuuluu siis myös elokuvana tunnettu Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä. En tiedä uskaltaisinko jopa väittää, että tämä viimeinen oli suosikkini näistä kolmesta! Rentoa hömppälukemista, joka pistää kuitenkin ajattelemaan. Ja haaveilemaan, nimittäin matkasta New Yorkiin...

Vaatteet: Koska kevätvaatteet ei nyt ole vielä ihan päässeet täysillä käyttöön, oon pitäytynyt toistaiseksi aika lailla mukavaa ja lämmintä-kategoriassa. Zalandon aleista tilaamani Niken collegesetti onkin ollut päällä harva se päivä, tämä on samaan aikaan mielestäni sekä rento ja supermukava että retrolla tavalla tyylikäs!

P4060102_Fotor

Herkku: No ehdottomasti ranch-linssisipsit. Ranch on kyllä ihan miun all time favourite mauste dipeissä, sipseissä, tai oikeastaan ihan missä vaan. Toimii superhyvin myös näissä linssisipseissä, rakkautta ensipuraisulla!

Tv-sarja: Tähän olisi muutamakin hyvä vaihtoehto, mutta kyllä Bachelor Suomea oli taas odotettu kuin kuuta nousevaa, joten sanotaan se! Se on vaan niin viihdyttävää aivot narikkaan-katsottavaa, ettei paremmasta väliä. Vähän tosin ehkä harmittaa, että ohjelman budjetti on ilmeisesti pienentynyt aika roimasti edellisiin kausiin verrattuna...

Biisi: Ellipsin Lasityttö on just sopivalla tavalla outo, Queen-viboineen kaikkineen.

P4070167_Fotor

Kengät: Satuin näkemään nämä Filan sneakerit jollain YouTube-videolla, ja ihastuin heti tuohon suloiseen värimaailmaan. Valkoiset ysärilenkkarit tuntuu löytyvän joka toisen kenkäkaapista (toim. huom. myös omastani, tosin Zaran halpiskopioina), mutta tuo nudeen menevä vaaleanpunainen ja vaalea mintunvihreä tuo mielestäni kivaa twistiä. Pakko tunnustaa, etten ole vielä uskaltanut poistua nämä jalassa kodin seinien ulkopuolelle, sillä kuraantumisen riski on edelleen semikorkea, mutta enköhän pian pääse näillä keväisiä katuja tallaamaan...

Luonnonilmiö: Koska Sulosaaren liepeillä majaileva norppa on toistaiseksi meiltä vielä näkemättä, niin kyllä valoisat illat on yksi aika ihana ilmiö myös! Tässä vaiheessa vuotta sitä on talven jälkeen edelleen ihan ihmeissään, että voiko kahdeksan jälkeen muka olla vielä valoisaa. Tänäänkin lähdettiin iltakävelylle vasta hieman ennen seitsemää ja saatiin vielä nauttia lämmittävistä auringonsäteistä, huikeeta! Tämän viikon sääennusteet näyttää muutenkin huomattavasti viime viikkoa ilahduttavammilta, kevätaurinko ja lämpimämmät päivät on kyllä niiiin tervetulleita.

P4130183_Fotor

Meikkituote: Tähän on mainittava parikin suosikkia: ensinnäkin Lumenen Invisible Illumination-sarjan nestemäinen poskipuna, jonka ostamista oon harkinnut ja tuumaillut ties miten pitkään, mutta vihdoin hyvän tarjouksen innoittamana päädyin sen ostamaan. Oon sipaissut tätä poskilleni nyt muutamana päivänä, ja tykkään tosi paljon! Sävy on ainakin omalle iholleni erittäin käypä, ja tää tuo ihanaa hehkua ja eloa kasvoille.
Viime viikkoina oon tykästynyt myös hieman oranssiin taittaviin, lämpimän ruosteenpunaisiin huulipuniin. Vaikka nudet sävyt ovat edelleen lähellä sydäntä, niin jotenkin tämä vähän punaisempi huulilook sopii hieman päivettyneille kasvoille mielestäni nudea paremmin. Olenkin käyttänyt nyt lähes joka päivä joko NYXin mattahuulipunaa sävyssä 12 Sierra, tai samaisen brändin Powder Puffia sävyssä 13 Teacher´s Pet.

P4070127_Fotor

Tuliainen: Kovin montaa ostosta ei tullut Koh Lantalta tehtyä, mutta tämä herkuilla kuvioitu pyjama on yksi niistä vähäisistä tuliaisista. Bongasin tämän eräästä supersuloisesta jäätelökahvilasta, ja ajattelin heti, että se on saatava mukaan. Jäätelöt jäikin sitten ostamatta, mutta söpö uniasu on kuitenkin päässyt käyttöön kotiin palattuamme lähes päivittäin! Mistä tulikin mieleeni, että pitäisiköhän sitä joskus myös pestä...

Podcast: Taisinkin mainita Miisan ja Tomaksen Parisuhdekriisi-podcastin jo pari kuukautta sitten, mutta oon kyllä edelleen heidän suuri faninsa ja en malttaisi aina odottaa uutta jaksoa. Podcastien kuuntelusta on kyllä muutenkin tullut miulle melkein kuin uusi harrastus, ja ongelmaksi meinaakin muodostua, kun olisi niin paljon hyviä podcasteja ettei meinaa keretä kaikkia kuunnella...

10. huhtikuuta 2019

KOH ROK & KOH HAA

Jokos matkajutut alkaa tulla korvista ulos? Pakko myöntää, että olisin itsekin pikkuhiljaa valmis tuomaan tänne välillä vähän ajankohtaisempaa ja keväisempää sisältöä... Mutta koska kevät otti tällä viikolla taas reilusti takapakkia ja tälläkin hetkellä ulkona jyllää joku vuosisadan takatalvimyräkkä, niin palataan ajassa muutama viikko taaksepäin hieman trooppisempiin tunnelmiin, ja katsellaan niitä kevätjuttuja sitten vähän myöhemmin...

P3130498_Fotor IMG_0007 P3130530_Fotor

Oltiin päätetty jo reissua suunnitellessamme, että ainakin yksi snorklausretki on päästävä taas tekemään, ja niinpä kierreltiin parina iltana hotellimme lähellä sijaitsevia matkanjärjestäjien kojuja retkitarjontaa katsellen. Vaihtoehtoja oli jonkun verran, ja lopulta päädyttiin varaamaan päiväretki Koh Rokin ja Koh Haan snorklausmaisemiin. Oli muuten hieman huvittavaa, kun mentiin varaamaan retkeä, ja oltiin varauduttu tinkimään esitteessä olevasta hinnasta edes hieman pois, niin myyjä kirjoittikin voucheriin suoraan parituhatta bahtia edullisemman hinnan. Tässä vaiheessa vilkuiltiin Miikan kanssa hieman hämmentyneinä toisiamme eikä tietenkään alettu enää tinkaamaan niin reilusti halvemmasta hinnasta, ja lopulta päädyttiin siihen tulokseen, että esitteeseen oli ilmeisesti sattunut pieni painovirhe retken hintaan. Noin 8 tunnin mittainen retki kuljetuksineen, ruokineen ja juomineen, snorklausvälineineen ja jopa rantapyyhkeineen maksoi meiltä kahdelta yhteensä n. 50 euroa, eli ei paha!

IMG_0010 P3130511_Fotor P3130577_Fotor P3130563_Fotor IMG_0009

Retkipäivän aamuna meitä tultiin hakemaan majapaikastamme jo kahdeksan aikoihin, ja meidät vietiin muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle Klong Ninin rannalle odottelemaan pikavenekyytiämme. Vene saapuikin pian rantaan poimimaan meidän seurueen kyytiinsä, ja otimme suunnan kohti Koh Rokin saaria ja tarkalleen ottaen saarien edustalla olevia koralliriuttoja. Vaikka edellisestä snorklauskerrasta oli vierähtänyt jo pari vuotta, saadessani maskin naamalle ja päästessäni pulahtamaan superkirkkaaseen meriveteen, olin heti täysin vedenalaisen maailman lumoissa. Rakastan sitä hetkeä, kun ensimmäisen kerran pääsee kurkistamaan pinnan alle, ja edessä levittäytyvä näkymä värikkäine kaloineen ja monenlaisine koralleineen tempaisee mukaansa.

Päästiin snorklailemaan Koh Rokin edustalla parissa eri kohdassa, ja oltiin kyllä tosi vaikuttuneita näkemästämme. Juteltiinkin myöhemmin erään samalla retkellä olleen brittimiehen kanssa, joka kertoi snorklanneensa paljon monissa eri paikoissa ympäri maailmaa, ja hänkin oli sitä mieltä, että Koh Rokin korallit vei niistä voiton. Reilun tunnin pulikoinnin jälkeen mentiin veneen kyydissä itse Koh Rokin saarelle syömään lounasta ja tutustumaan saareen parin tunnin ajaksi. Se oli kyllä kaunis saari! Kirkasta, turkoosia vettä ja vitivalkoista puuterihiekkaa, joka ei kuumentunut paahtavasta auringosta huolimatta oikeastaan ollenkaan. Nähtiin Koh Rokilla myöskin reissumme ensimmäinen varaani, joka oli ihan valtava!

P3130660_Fotor P3130672_Fotor P3130686_Fotor P3130663_Fotor

Koh Rokin jälkeen matkasimme vielä puoleksi tunniksi Koh Haalle snorklailemaan. Koh Haa koostui muutamasta tuollaisesta kivijärkälesaaresta, ja niiden keskelle jäävällä alueella oli iso korallialue. Tuolla osa retkiseurueemme tyypeistä näki mustavalkoraidallisen merikäärmeen, joka oli kuulemma noussut ihan pinnalle asti katselemaan meininkejä! Kuultiin tästä tietysti vasta veneessä jälkeenpäin, mutta samalla kuultiin, että merikäärmeen myrkky on kaikkien käärmeiden myrkyistä vahvinta, ja pisara sitä riittäisi tappamaan kolme ihmistä... Hyvin harvoin ne ihmisiä puree, mutta kuitenkin!

Koh Haan jälkeen olikin aika palata takaisin Lantalle. Merikilpikonnat jäi tälläkin kertaa näkemättä, joten snorklausreissut jatkukoon!

3. huhtikuuta 2019

HELLO SPRING


P3160720_Fotor IMG_0006 P3160724_Fotor P3160713_Fotor
Lisäsin just yhden reissussa napatun kuvan Instagramiin kuvatekstillä tänään oli ihan yhtä sininen taivas ja melkein yhtä kiva päivä kuin kolme viikkoa sitten, ja se kyllä kuvaa täydellisesti tätä ihanaa kevätauringon täyteistä keskiviikkoa. Vaikka arkeenpaluu on tuntunut ajoittain hieman haastavalta ja lomasta tuntuu kuluneen jo pieni ikuisuus, niin tänään oli koko päivän niin ihanan keväistä, aurinkoista ja lämmintä, että hymy on ollut korvissa aamusta asti. Jos ei ihan yhtä leveästi kuin näissä kuvissa, niin ainakin melkein, ja se on tällä pallonpuoliskolla jo ihan hyvin se ;-D

Tänään on hymyilyttänyt mm.

◇ hyvin nukuttu yö ja aamu ilman herätyskelloa. Arvostan kyllä pitkiä yöunia niin paljon, virkeänä herääminen on yksi parhaista asioista mitä tiedän!

◇ äidin kanssa vietetty laatuaika. Joskus nuorempana jaksoin ihmetellä niitä, jotka sanoivat parhaaksi ystäväkseen tai suurimmaksi esikuvakseen oman äitinsä, mutta näin "vanhemmalla iällä" pystyn kyllä ymmärtämään heitä täysin. Onhan se nyt melkoisen hieno juttu että just omalle kohdalle on sattunut se maailman paras äiti ♡

◇ kirjan lukeminen parvekkeen oven raossa. Tää on niiin selkeä kevään merkki! Meidän naapuritkin on varmaan samaa mieltä, että kyllä silloin on kevät, kun meikäläinen ilmestyy ranskalaisen parvekkeen ovenrakoon nauttimaan auringosta :-D Mutta siihen paistaa niin lämpimästi eikä käy yhtään tuuli, tänäänkin tarkeni shortseilla ja t-paidalla! Tällä hetkellä luen lomalla aloittamaani Jojo Moyesin Ne jotka ymmärtävät kauneutta, ja hieman tahmean alun jälkeen oon kyllä tykästynyt siihen kovasti ja tekisi mieli olla koko ajan nenä kiinni kirjassa.

◇ ehkä maailman täydellisimmän ja miun näköisimmän kevättakin löytyminen. Pieni miinushan tässä nyt on, että takki jäi tyyriin hintansa takia vielä kauppaan, mutta nyt on kova alekoodin metsästys käynnissä... Tilanne nyt on vaan se, että se takki on saatava!

◇ lenkki Miikan ja Martan kanssa iltapäivän auringosta nauttien ja kuraisia metsäpolkuja koluten. Metsälenkeissä on kyllä jotain niin ihanan rauhoittavaa, ettei mutaiset kengät ja housunlahkeet haitanneet yhtään. Saan huomennakin Martan lenkkiseurakseni ja lämpömittarilukemat pitäisi hipoa silloinkin kymmentä astetta, kuinka ihanaa!

◇ puolen tunnin hikinen Tabata-treeni. Olin pitkästä aikaa Kristalli Sportin Fitranx-tunnilla, ja muistin taas, miten kivaa se on. 30 minuutissa on todellakin mahdollista puristaa itsestään kaikki irti, saada kunnon hiki pintaan ja lihakset maitohapoille.

Maria Veitola yökylässä. Meiltä oli lomalla jäänyt muutama jakso katsomatta, ja ollaan nyt tuijoteltu niitä rästiin jääneitä jaksoja. Vitsi mie kyllä tykkään tuosta sarjasta, ja Mariasta! Jotenkin niin rentoa, mutta koukuttavaa katsottavaa, toivottavasti tätä sarjaa tehdään vielä monta kautta.
◇ Lidlistä ostamani mansikat. Viimeisimmästä tuoreista mansikoista alkaa olla niin pitkä aika, että heti kun kevään ensimmäiset, kohtuullisen normaalin näköiset mansikat ilmestyy kauppoihin, niin en pysty vastustamaan niitä. Heviosastolta tarttui mukaan myös pensasmustikoita, mangoa ja granaattiomena, joten näyttää vahvasti siltä, että huomenna taitaa olla superaamiaisen aika...
Toivottavasti teilläkin on ollut ihana päivä. Ainakin itselleni tuo kevätaurinko ja hurjaa vauhtia lisääntyvä valoisuus antaa niin paljon energiaa, että mistään kevätmasennuksesta ei ole tietoakaan. On se vaan aika hieno fiilis, että yksi pitkä talvi on taas selätetty ja takanapäin, ja edessä on roppakaupalla lämpeneviä päiviä, vihertävää luontoa ja väheneviä vaatekerroksia. Nautitaan hei tästä!