7. lokakuuta 2016

WHAT'S UP LATELY?

IMG_9906 IMG_9920 IMG_9999 IMG_9989

Tervehdys perjantai-iltaan! Ajattelin tulla pitkästä aikaa höpöttelemään teille ihan vaan peruskuulumisiani ja esittelemään samalla miun uuden syyslookin, johon oon totutellut tän viikon ajan. Istahdin tosiaan maanantaina kampaajan tuoliin ja pyysin lyhyttä tukkaa, ja senhän myös sain. Mitäs pidätte? Ite tykkään kovasti, tää tuntuu ja näyttää niin paljon freshimmältä kuin se entinen ylikasvanut reuhka. Turhaan jahkailin tätä lyhyemmän tukan leikkuuttamista näin pitkään enkä kadu yhtäkään kampaamon lattialle jäänyttä senttiä pätkääkään, sen verran tykästyny oon tähän uuteen malliin!

Syksy on lähtenyt täälläpäin rullaamaan oikein kivasti ja taas täytyy ihmetellä että miten tää aika oikein rientää kun eletään jo hyvää vauhtia lokakuuta. Syyskuussa paahdoin aikamoisen tuntimäärän töitä, mut tää kuukausi mennään näillä näkymin vähän rennommalla tahdilla. Se tekee varmasti ihan hyvää, sillä oon ollut viime aikoina aika stressaantunut uusista työkuvioista ja kaikesta siitä informaatiomäärästä mikä pitäisi yhtäkkiä sisäistää. Mut kyllä se tästä alkaa varmasti pikkuhiljaa helpottamaan!
Viime viikonloppuna otettiin Miikan kanssa pieni irtiotto arjesta ja lähdettiin viettämään minilomaa Tampereelle. Syötiin hyvin, kierreltiin kaupungilla, shoppailtiin vähän, nukuttiin hotellilakanoissa, käytiin leffassa, ihasteltiin syksyn väreissä kylpevää Tamperetta ja ennen kaikkea nautittiin toistemme seurasta. Vitsi miten piristäviä tuollaiset yhden yön reissutkin uusiin maisemiin voi olla! Ehdottomasti tervetullutta vaihtelua perusarkeen.

Tänään mie oon viettänyt vapaapäivää ja oon ottanut aika rennosti koko päivän, keräillyt voimia huomenna alkavaan seitsemän päivän työputkeen. Aamulla makoilin sängyssä pitkään ja aamutoimet hoidettuani siivoilin ja hoidin muita kotihommia kaikessa rauhassa ennen kuin lähdin pyörähtämään kaupungilla. Miikan kotiuduttua töistä lähdettiin salille ja loppuilta onkin mennyt ihan tässä kotona: käytiin nappasemassa nää kuvat meidän takapihalla, tehtiin tacosalaattia ja syötiin sitä Netflixiä katellen. Kohta pitäisikin alkaa hoitamaan iltapuuhia sillä huomenna pitäisi jaksaa herätä aamuvuoroon kuudeksi... Onneks sängyssä odottaa raikkaat petivaatteet ja puhtaat lakanat, kiitos aamuisen reippauteni! Hyvää yötä ja kivaa viikonloppua kaikille :-) Ja hei, mielettömän iso kiitos kaikille kotipostaukseen kommentoineille, teidän sanat lämmitti mieltä kovasti!! 

8 kommenttia:

  1. sulle sopii tosi hyvin toi lyhyempi hiusmalli. <3 :) mukavaa loppusyksyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti paljon, kiva kuulla että sopii :-) samoin ihanaa syksyä sinne! <3

      Poista
  2. Tosi kivat kuvat! Ja aivan ihanat hiukset, sopii sulle mainiosti :)

    There will be sunshine

    VastaaPoista
  3. Tykkään sun blogista ihan super paljon, ja varsinki sun kirjotustyyli iskee muhun jotenki tosi vahvasti!

    Siksi mä haluaisinkin haastaa sut No Fear - haasteeseen, jonka löydät alla olevasta linkistä. Ois ihan mahtavaa, jos saataisiin yhdessä vietyä tärkeää asiaa eteenpäin <3

    http://iinaemiliasd.blogspot.fi/2016/10/no-fear-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ompa kiva kuulla, näääin iso kiitos! ja pitääpä käydä kurkkaamassa mistä on kyse :-)

      Poista
  4. Mistä noi ihanat kengät on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan vaan H&M! en raaskinut aitoihin timberlandeihin sijoittaa, joten nää oli lompakon kannalta parempi vaihtoehto :-D

      Poista

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm