22. helmikuuta 2017

ENSIMMÄINEN HÄÄPÄIVÄ

Maanantaina vietettiin tosiaan miun ja Miikan ensimmäistä hääpäivää. Miun perheessä vanhempieni hääpäivät on aina olleet koko perheen juhlapäiviä ja niihin on kuulunut niin lahjoja, hyvää ruokaa ja herkkuja kuin yhdessä vietettyä aikaakin, ja sen tavan halusin ehdottomasti tuoda meidänkin omaan pieneen perheeseen. Vietettiinkin yhteinen vapaa viikonloppu Helsingissä ja nautittiin siellä toistemme seurasta: tehtiin kumpikin hyviä löytöjä kaupoilta, vietettiin treffi-iltaa mahtavan ruuan ja leffan merkeissä ja nukuttiin hotellilakanoissa.

Valitettavasti meidän hääpäivän juhlafiilistä varjosti tällä kertaa sunnuntaina saatu suru-uutinen miun veljen hyvän ystävän kuolemasta. Monet savonlinnalaiset varmasti tietääkin tapauksen, kyseessä on parikymppinen poika, joka loukkaantui vakavasti lasketteluonnettomuudessa reilu vuosi sitten. Viimeiset pari päivää oon yrittänyt vaan sulatella tietoa hänen poismenostaan ja voin kertoa, että monet itkut on itketty, ensimmäiset jo heti tiedon saatuani keskellä Forumin kauppakeskusta. Jotenkin tän pojan kohdalle sattunut onnettomuus kosketti miun perhettä tosi paljon, eniten tietysti miun pikkuveljeä, ja kuluneen vuoden aikana pidettiin kaikin voimin toivoa yllä, että taistelu elämästä olisi kääntynyt selviytymistarinaksi. Mutta niin ei nyt käynyt, ja se tuntuu pahalta, tosi pahalta. En pysty edes kuvittelemaan, millaista surua ja tuskaa tän pojan läheiset tuntee tällä hetkellä, ja jos joku heistä sattuisi lukemaan tätä tekstiä, niin haluan esittää lämpimimmän osanottoni suruun.

Tällaiset pysäyttävät uutiset pistää väkisin miettimään, miten mahdottoman onnellisessa asemassa sitä itse on, kun on terve, läheiset on terveitä ja läheiset ylipäätään ovat siinä vieressä, lähellä, hengissä. Nää on sellaisia asioita, jotka tuppaa monesti olemaan vähän itsestäänselvyyksiä normaalin arjen keskellä, eikä niistä muista olla kiitollinen niin usein kuin ehkä pitäisi. Tällä hetkellä tunnen surun lisäksi pakahduttavaa kiitollisuutta siitä, että oon saanut mennä naimisiin rakastamani miehen kanssa ja saan jakaa elämäni hänen kanssaan. Ne ei oo todellakaan mitään itsestäänselviä asioita, ja järkyttävät uutiset nuorten ihmisten kuolemista muistuttaa, että elämä voi päättyä koska vain. Siksi pitäisi muistaa iloita jokaisesta yhteisestä päivästä, minkä saa rakkaidensa kanssa viettää. Ja voin omasta puolestani sanoa, että ensimmäisen avioliittovuoden aikana oon kyllä iloinnutkin. En väitä, että elämä toisen kanssa olisi aina ruusuilla tanssimista ja auvoista onnea, mutta onnelliseen avioliittoon tarvitaankin rakkauden, kunnioituksen ja luottamuksen lisäksi myös asennetta ja tahtoa taistella parisuhteen puolesta. Jos ja kun huonoja päiviä sattuu kohdalle ja toisen naama alkaa ärsyttää, haluan muistaa sen, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka suree omien rakkaidensa poismenoa, ja että he antaisivat varmasti paljon, jos voisivat vielä kerran kertoa poisnukkuneille rakastavansa heitä. Olen itse etuoikeutetussa asemassa, kun voin kertoa sen omalle miehelleni päivittäin, ja saada samat sanat takaisin häneltä.

Tällä hetkellä en pysty lisäämään tähän tekstiin enää mitään, sen verran iso pala on kurkussa ja kyyneleet on kiertäneet silmissä jo monta kertaa. Laitan tähän vielä muutaman kuvan vuoden takaa meidän päivästä ja yritän niiden kautta muistella sitä fiilistä, mikä tuona päivänä oli. Epätodellisen onnellinen.

Elli-ja-Miika_02202016_33 Elli-ja-Miika_mv_02202016_43 Elli-ja-Miika_02202016_42 Elli-ja-Miika_mv_02202016_44 Elli-ja-Miika_02202016_25

Kiitos tästä ihanasta vuodesta rakas. Toivottavasti saan viettää kanssasi vielä mahdollisimman monta vuotta lisää. Rakastan sinua aina.

Kuvat: Niina Kormano

4 kommenttia:

  1. voi eii :( pysäyttävä teksti. paljon paljon voimia koko teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
  2. Se on totta! Kannattaa elää täysillä joka päivä, koska ei voi tietää, milloin joku läheinen menehtyy. Otan osaa siun puolesta ja tämän menehtyneen perheen puolesta. Elämä jatkuu kummiskin, vaikka on vaikeaa. <3 <3 Paljon rakkautta sinne teille. Toivottavasti siitä huolimatta teillä on ollut aivan ihana aika yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon Jenny! jotenkin sitä ei vaan aina muista, miten nopeasti elämä voikaan päättyä, eikä tietysti pidäkkään elää sillä tavalla että miettisi ja pelkäisi jatkuvasti kuolemaa. ja tuo on totta mitä sanoit elämän jatkumisesta, toivon kovasti voimia tän pojan perheelle ja läheisille että hekin jaksaisivat muistaa sen surunsa keskellä vaikka se varmasti tuntuukin tosi vaikealta...

      Poista

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm