5. elokuuta 2018

LATELY THROUGH PHONE

Heipat sunnuntai-iltaan ja kivaa alkanutta elokuuta! Mites on viikonloppu mennyt? Täällä oikein kivasti, pääsin perjantaina jo hyvissä ajoin ennen puoltapäivää vapaiden viettoon, kiitos viime vuodelta pitämättä jääneen palkallisen lomapäivän. Viikonloppuun on mahtunut mm. auringosta nauttimista, koiravauvan kaitsemista, pitkän tauon jälkeen erittäin hyvin perillemennyt jalkatreeni, ukkosen ihailua, lenkkeilyä uusilla lenkkareilla, hyvää ruokaa, muutama kiva alelöytö, koti-illan viettoa Toy Story 2:n ja leffamättöjen kera... Onnistunut viikonloppu, sanoisin!

Tänä kesänä viimeisiä vetelevän kamerani käyttö on jäänyt erittäin vähälle, ostin nimittäin alkukesästä uuden puhelimen ja kuvan laatu sillä otetuissa kuvissa on mielestäni reilusti parempi kuin järkkärikuvissa. Haaveissani olisi päivittää kamerakalustoakin tässä jossain vaiheessa, kunhan saisi sellaiset rahat jostain kokoon... Siihen asti täällä blogissa tulee näkymään varmaan aika paljonkin puhelinräpsyjä, nytkin ajattelin päivittää viime viikkojen kuulumiset kameran rullaan tallentuneiden otosten kautta.

IMG_0010

Tälläinen lutuinen lepakonkorva oli meillä tänä viikonloppuna hoidossa, ja voitte vaan arvata miten meidän jo ennestään semikorkealla huitelevalle koirakuumeelle oikein kävi... Puolivuotias ranskanbulldoggiherra sulatti kyllä meidän sydämet ihan totaalisesti, vaikka perjantai-iltana hepulikohtauksesta ei meinannut tulla loppua ja vintiö keksi kyllä kaikki mahdolliset kujeet meidän riesaksi :-D Seuraavana aamuna siitä riiviömäisyydestä ei kuitenkaan ollut enää tietoakaan, vaan hän kömpi maailman suloisimpana meidän viereen nukkumaan. Ihana tapaus! // Oon käynyt tänä kesänä pariinkin otteeseen Punkaharjulla Harjun Portissa syömässä: muutama viikko sitten hurautettiin Tiian kanssa eräänä iltana burgereille ja viime viikolla söin samassa paikassa ihanan kana teriyaki-vartaan bataattiranskalaisilla ja lime-korianteridipillä. Iso suositus!

IMG_0009

Punkaharjulla on tullut käytyä uimassakin, harjun varrelta löytyy kivoja spotteja, joissa on ihanan pehmeä hiekkapohja ja todella kirkasta vettä. Rakastan muutenkin noita harjumaisemia ja aina kun anoppilassa käydään noilla suunnilla, on ajettava vähintään toiseen suuntaan harjutietä! // Minä ja hän ♥️

IMG_0007

Löysin Junkyardin aleista Adidaksen Deerupt-lenkkarit, nuo on vaan niin coolit! Ihailin kyseisiä kenkuleita jo Lissabonin kaduilla erään ohikulkijan jaloissa, ja vaikka alkuun tuo värimaailma vähän epäilytti, niin onhan nuo nyt mielettömän pirteet. // Toissailtana koiraa iltapissille viedessäni vastassa oli tämän näköinen taivas. Ukkonen oli juuri siirtymässä kauemmas, mutta taivaalla näkyi muutamia hienoja salamoitakin ja näky oli melkoisen vaikuttava. Kunnon ukkonen on kyllä joka kerta yhtä kunnioitusta herättävä luonnonilmiö!

IMG_0013

Erään rantapäivän eväät. Vähän on kyllä ikävä noita lomapäiviä, kun pystyi vaan aamulla käymään kaupasta eväät mukaan ja leiriytymään niiden kanssa johonkin rantakalliolle nauttimaan auringosta. Näinkin helteisen kesän jälkeen töihin raahautuminen hyvällä ilmalla on miulle edelleen yhtä vaikeaa ja haluisin vaan viettää jokaisen aurinkoisen hetken ulkona kesästä nauttien... // Reilu viikko sitten ihana Saaga-mummo tuli meille taas perinteiselle kesävisiitilleen. Oon hoitanut Saagaa jostain yläasteikäisestä lähtien, lähes joka kesä yhden tai kahden yön verran. Helteet meinasi ottaa koiravanhuksella vähän lujille, joten lenkkeilemään pystyttiin oikeastaan vain iltaisin, mutta ihan tyytyväiseltä hän näyttää silti, vai mitä?

IMG_0011

Ostin tän laukun reilu kuukausi sitten Facebookin kirppikseltä, ja se on kyllä ollut varmaan kesän käytetyin laukkuni. Kivan näköinen, sopivan kokoinen ja menee monenlaisten asujen kanssa! Yritin metsästää pyöreää korilaukkua jo Portugalista, mutta mistään ei oikein tahtonut löytyä juuri oikeanlaista, joten onneksi maltoin odottaa Suomeen paluuseen asti. // Pakollinen kuva Savonlinnan torin kukkasista.

IMG_0012

Yksi lempipaikoistani tänä kesänä: kotikodin parveke. Sinne on aina yhtä ihana mennä nauttimaan ilta-auringosta, varsinkin kun äiti on laittanut sen niin nätiksi! // Mitäpä olisi puhelinkuvapostaus ilman omaa naamaa? Tässä mie lähdössä töihin muutama päivä sitten; tukka edellisen päivän nutturan jäljiltä tuhannen takussa, mutta oikeasta kuvakulmasta senkin sai näyttämään sopivan sekaiselta surffipörröltä. Töihin mennessä se oli kuitenkin vetäistävä taas nutturalle, sillä sieltä ei-niin-oikeasta kuvakulmasta näky oli hieman turhan linnunpesämäinen.

IMG_0005

On tää Suomen kesä kyllä kaunis. // Tänä kesänä oon tuhlannut varmaan puolet palkastani Lippakioskille, ollaan käyty siellä jätskeillä harva se päivä, ja ehdoton suosikkini on turkinpippuripehmiksen ohella kuvassakin näkyvä mansikkaunelma: vaniljapehmistä, tuoreita mansikoita ja kinuskikastiketta. Täy-del-lis-tä! Oon siis itse ollut aikoinaan kokonaista viisi kesää Lipan tiskin takana jäätelönmyyjänä, ja tänä kesänä on kyllä välillä tullut haikailtua niiden päivien perään, kun sai vaan vetää jäätelöä asiakkaiden palvelemisen välillä niin paljon kuin napa veti. Ja sehän muuten vetää, Miikakin totesi tällä viikolla että "en kyllä tunne ketään joka tykkäis jäätelöstä niin paljon kuin sie". Hehe, that's me.

IMG_0006

Savonlinnalaiset huomio! Jos ootte hyvää katuruokaa vailla, niin suosittelen poikkeamaan Kauppatorilla. Street Food Habis kokkaa ja myy siinä pakustaan törkeen hyviä katuruoka-annoksia! // Hymy herkässä kun voi lähteä yöpaidassa ihmisten ilmoille. Comfy clothes rules.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa uutta viikkoa ihan jokaiselle siellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm