4. syyskuuta 2015

SEPTEMBER START

IMG_6654

Asustelin reilun viikon verran tän leidin kanssa omistajien ollessa reissussa ja voi vitsi miten toinen osaa olla hellyyttävä tapaus. Koko ja ulkonäkö todellakin pettää tässä tapauksessa, hän nimittäin luulee olevansa pieni sylikoira ja on ehkä maailman suurisydämisin otus. Martta haluu tulla lähelle ja rakastaa huomiota ja rapsutuksia ja monta iltaa menikin olkkarin matolla nenä nenää vasten köllien. Kerrassaan ihana koirakamu.

IMG_6715 IMG_6694

Martan kanssa tuli toki lenkkeiltyä päivittäin, mut muuten miun liikkumiset on olleet viimeisen kuukauden ajan vähän kesälomalla. Aurinkoisina päivinä on kyllä tullu oltua ulkona: on uitu, melottu, suppailtu ja lenkkeilty, ja kesällä haluunkin liikkua mahdollisimman paljon ulkona kun vaan sää sallii. Pakko myöntää, että säännöllisiä salitreenejä on silti tullu ikävä ja onkin kiva että syksyn tullessa voi taas "hyvällä omallatunnolla" mennä sisätiloihin treenaamaan useamminkin kuin kerran tai kaks viikossa. Treenimotivaatio on löysän elokuun jälkeen ainakin omalla kohdallani aika korkeella!

IMG_6871 IMG_6687

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa kampaajalla (edellinen kerta tais olla viime joulukuussa, heh) ja olipa taas kiva saada hiuksiin vähän uutta ilmettä, vaikkei muutos mikään radikaali ollutkaan. Kuivat latvat leikattiin pois ja aivan liian pitkälle edennyt juurikasvu värjättiin piiloon. Kampaajan tuolista noustessa tuli taas kerran mietittyä, että miks annoin värjäysvälin venyä niin pitkäksi, niin paljon paremmalta freesin vaalea tukka näytti! Tarpeeksi viileän sävyn säilyttämiseksi otin taas käyttöön nuo aikaisemminkin hyväksi todetut KC Professionalin Color Mask-tuotteet, joita käytän pari kertaa viikossa. Keltaisuus pysyy näillä tuotteilla aika kivasti poissa kun vaan antaa mömmön vaikuttaa hiuksissa tarpeeksi pitkään :-)

IMG_6783

Pitkä ja puuhakas viikko takana eikä se oo vielä edes kokonaan ohi, huomenna ois nimittäin luvassa vielä vähän normaalista poikkeava, yheksän tunnin mittainen työpäivä... Siitä kun selviäis niin sunnuntaina saisin sit olla vapaalla ja kerätä voimia ens viikkoa varten. Keskiviikkona vietin kivan vapaapäivän Miikan kanssa Matkuksessa ja Ikeassa ja sieltä suunnattiin melkein suoraan salille, jonka jälkeen vielä muutamaks tunniks kokoamaan huonekaluja ja sisustamaan... Vaikka päivä oli tosi kiva ja piristävän erilainen, niin olin illalla aika väsyny kaikesta siitä touhuumisesta eikä se tuntunu oikein vapaapäivältä kun oltiin koko ajan menossa. Aattelin muuten koota pitkästä aikaa viimesimpiä ostoksiani omaan postaukseensa tässä lähipäivinä, muutama kiva juttu tarttui nimittäin Kuopiostakin mukaan :-)
Nyt oon istunu tässä koneen ääressä jo ihan liian kauan kun tää tekstin kirjottaminen ei nyt taas oikein luista... Loppuillan suunnitelmiin kuuluis ainakin sauna, tarjousirtokarkit ja leffa - sounds good to me. Viettäkäähän kiva syyskuun eka viikonloppu! Apua, nyt se on sit vissiin oikeesti syksy.

2 kommenttia:

  1. Sulla on aina niin hyvälaatuisia, kirkkaita ja kauniita kuvia että mielellään katselee! :) ja kirjoitat myöskin kivasti :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi että, kiva kuulla! kiitos ihanasta kommentista :-)

      Poista

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm