23. kesäkuuta 2016

LIIKUNTAPÄIVÄKIRJA

Jokin aika sitten kyselin teiltä postausideoita oman pään lyödessä niiden suhteen tyhjää ja sainkin monta hyvää ideaa korvan taakse. Viime viikolla päätin toteuttaa yhden niistä ja rustailin viikon ajalta treenit muistiin. Tarkotus oli aluks ottaa tähän mukaan myös viikon ruuat, mut sit totesin ruokailutottumusteni olevan sen verran huonolla tolalla että jätetään se toiseen kertaan :-D En yleensäkään noudata mitään tiukkaa ruokavaliota, mut nyt alkukesän aikana on kyllä tullut lipsuttua herkkujen suhteen vähän turhan paljon ja kesäkilojen välttämiseks vois olla hyvä koittaa löytää edes jonkunlainen kuri takasin. Oon kuitenkin semmonen tyyppi, että mihinkään herkkulakkoon en haluu ryhtyä, koska tiiän ettei ne miun kohdalla vaan toimi: mässynhimo kasvaa aivan järkyttäviin mittoihin kun tiedän ettei sais herkutella. Sallitut karkkipäivät silloin tällöin kuulostaa paljon paremmalta ja ne oonkin todennu käytännössä ihan toimiviks miulle.

Mut, mentäiskö sit siihen itse asiaan, eli liikuntapäiväkirjaan viime viikolta? Sen verran täytyy vielä sanoa, että miulla oli viime viikolla melko lyhyitä työpäiviä ja sääkin oli aika epävakainen, eli kerkesin treenaamaan joinakin päivinä kahteenkin kertaan. Kiireisempinä viikkoina salit ja jumpat jää usein vähemmälle ja hyvällä kelillä nautin mielummin siitä kuin menen sisälle treenaamaan, käymällä esim. kävelylenkeillä. Sellainen aika vakio on 4 kertaa viikossa salia/ryhmäliikuntaa ja siihen hyötyliikunnat ja ulkoilut päälle.

IMG_0014

Maanantai:
- aamupäivällä jalkatreeni:
  alkulämmittely spinnipyörällä ja gymstickillä n. 15 min
  supersarjana kahvakuulaheilautus 3x16 ja askelkyykyt ristiin taakse kahvakuulan kanssa 3x16
  bulgarialainen askelkyykky käsipainot käsissä 3x15
  lantionnosto 2x15, 2x10
  jalkojenojennus etureisilaitteessa 3x15
  supersarjana kyykkyhypyt 3x10 ja askelkyykkyhypyt 3x18
  pohjeprässi 3x15
- illalla 45 min spinning-tunti

Tiistai: Body Attack-tunti

Keskiviikko: nopea rinta-olkapäätreeni:
  alkulämmittely soutulaitteella ja gymstickillä n. 10 min
  pystypunnerrus smith-laitteessa 3x12
  vinopenkki käsipainoilla 4x15
  hartiapunnerruslaite 3x12
  pecdec-laite 4x10
  vipunostot käsipainoilla 2x50 (20 toistoa, 10 s tauko, 15 toistoa, 10 s tauko, 15 toistoa)
  loppuun vatsoja rotary torso- ja vatsarutistuslaitteissa
  
IMG_6177 IMG_6149

Torstai: n. 30 min pyöräilyä

Perjantai: lepopäivä

Lauantai: selkä-hauistreeni
  alkulämmittely soutulaitteella ja gymstickillä n. 10 min
  T-kulmasoutu 4x12
  ylätalja kolmiokahvalla 4x12
  kulmasoutu käsipainolla 3x12
  hauiskääntö M-tangolla 3x10
  alatalja kolmiokahvalla 4x12
  supersarjana pullover narulla taljassa 3x10 ja hauistalja tangolla 3x10
  tuplahauikset taljoissa 30, 2x20

Sunnuntai:
- aamupäivällä jalkatreeni:
  alkulämmittely spinnipyörällä ja gymstickillä n. 15 min
  sumokyykky steppilautojen päällä kahvakuulan kanssa 4x20
  kyykky hack-laitteessa 4x12
  yhden jalan jalkaprässi 4x12
  askelkyykkykävely kahvakuulien kanssa 3 kierrosta
  loitontajalaite pylly ilmassa 3x20
  loppuun vatsalihasliikkeitä (rutistuksia, kylkiä, lankkuja yms.)
- illalla Body Balance-tunti

Sellaiselta näytti siis miun viime viikon urheilut! Kertokaas, herättikö tää postaus mitään ajatuksia ja kiinnostaako tälläset jatkossa? Miulle nää ei oo mitenkään työläitä toteuttaa, koska huonon muistin ja kehityksen seuraamisen takia kirjotan aina muutenkin treenini ylös. Painot päätin jättää tällä kertaa pois, mutta monissa liikkeissä pyrin nostamaan painoja jokaisen tai jokatoisen sarjan jälkeen. Tätä postausta kirjoittaessa tuli sellainen fiilis, että nyt on päästävä salille, joten lähdempä tästä pakkaamaan kamat kasaan ja otan suunnaksi Kristalli Sportin. Kivaa ja aurinkoista loppuviikkoa kaikille!!

IMG_6185

6 kommenttia:

  1. Mä ainakin tykkäsin kovasti! Näitä lisää vaan! :)

    VastaaPoista
  2. Ekana tuli mieleen että ootpa ollut ahkera! :D Toisena, suositteletko tuota Kristalli Sportia jos haluaa Slinnassa treenaamaan salille? Onko siellä kaikki "tervetulleita", vai katsotaanko ihmisiä ns kieroon jos on vaikkapa juuri aloittamassa elämäntaparemontin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, jotkut viikot on ahkerampia ku toiset :-D kyllä mie oon tykänny Kristalli Sportista tosi paljon ja voin todellakin suositella, aivan varmasti on kaikenlaiset treenaajat tervetulleita eikä katsota ketään kieroon! oon ollut töissäkin kyseisellä salilla eikä oo kyllä mitään huonoo sanottavaa paikasta, eikun sekaan vaan :-)

      Poista
  3. tää oli kiva :-)

    VastaaPoista

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm