12. kesäkuuta 2016

SUNDAY TALK

Miun jalkapallokiintiö on tullut tältä illalta jo täyteen, joten päätimpä siirtyä sohvalta tähän koneen ääreen höpöttelemään tänne blogiin jotain. Ensi viikollekkin on jo monelle illalle ryhmäliikuntatunteja varattuna, sillä kolme peliä iltaan on miulle vähän liikaa... Nyt ulkonakin on Miikan onneksi viileää ja tuulista, mut kunhan säät tuosta toivottavasti taas joskus lämpenee, joudutaan ehkä vähän keskustelemaan siitä, vietetäänkö nätit kesäillat sisällä tv:n ääressä vai kenties ulkona ilta-auringosta nauttien. Katotaan sitten, onko vaimolla mitään sananvaltaa asiaan.. :-D

Tänään miulla on ollut leppoisa vapaapäivä ja pari samanlaista vielä edessä, sillä meen näillä näkymin vasta keskiviikkona takaisin töihin. Miulla on aika harvoin näin montaa vapaata putkeen, joten tää tuntuu melkein minilomalta. Hassua, kun ei oo mitään kummoisia suunnitelmiakaan näille päiville, sillä usein oon tottunut melko kiireiseen päivärytmiin ja nyt koen jopa pienenpientä tarvetta suunnitella aikatauluja näille vapaapäivillekkin... Koitan kuitenkin välttää sitä viimeiseen asti, kun nyt kerrankin ois mahdollisuus vaan olla ja rentoutua ja tehdä asioita fiiliksen mukaan. Tästäkin postauksesta taitaa nyt tulla vähän sellainen fiilistelysekametelisoppa-postaus, sillä kuvasaldo on ainakin hyvin sekalaista! Muutamia uusia juttuja ja tän hetken suosikkeja ainakin luvassa, eiköhän siirrytä niiden pariin :-)

IMG_5944

Bongasin Cittarista korillisen söpön näköisiä pesuaineputeleita miulle täysin tuntemattomalta merkiltä ja siinä vaiheessa, kun erehdyin tuoksuttelemaan näitä, oli pakko kiikuttaa kotiinkin muutama. Siis aivan todella hyvät tuoksut näissä, ja hintakin oli onneksi kohdillaan! Kerran oon noilla nyt tukan pessyt ja ihan perushyviltä tuotteilta vaikuttaa. Kylppärikin tuoksui suihkun jälkeen ihanalta, ja jos sattuu yhtään tykkäämään sipistelystä ja pienestä arjen hifistelystä, niin näyttäähän nuo nyt hyllyssä kivemmilta kuin riemunkirjavat Garnierit...

IMG_0009

Meillä oli toukokuun alkupuolella kihlajaisvuosipäivä, ja sen kunniaksi tilattiin kummallekkin nettikaupoista jotkut mieleiset jutut. Mie oon jo pitkään himoinnut 2XU:n kompressiotrikoita ja nyt sitten sain Miikalta ne ja on kyllä ollut nappiostos! Jalkatreenit tuntuu erilaisilta näillä ja kerrankin löytyi trikoot, joita ei tarvitse liikkeiden välissä jatkuvasti nostella. Tykkääntykkääntykkään! Tuli myös taas todettua sekin, että kalliit korut ja kukkapuskat ei vaan oo se miun juttu - arvostan kovaan käyttöön tulevia treenivaatteita paljon enemmän.

IMG_4367

... vaikka onhan kukatkin tosi ihania. Tää terttuneilikkakimppu piristi toukokuussa meidän kodin ilmettä yllättävän paljon ja just tässä yks päivä totesin (en yhtään puolivihjailevaan sävyyn..) Miikalle, että kyllä tuo meidän ruokapöytä tuntuu vähän tyhjältä ilman kukkia. Miikalle kyllä aviomiespisteet siitä, että hän osti viimeksi näiden pinkkien neilikoiden kaveriksi valkoisia samanlaisia ja yhdessä ne näytti niiin kivalta ja toi meidän muuten melko neutraalin sävyiseen kotiin ripauksen väriä.

IMG_5583

Joko te olette tutustuneet Essencen meikkeihin? Kuulin tästä superedullisesta kosmetiikkamerkistä ystävältäni Katrilta ja muutama päivä sitten käytiinkin penkomassa Tokmannin meikkihyllyjä ihan into piukeena. Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa ja halvat hinnat houkutteli kiikuttamaan tyyliin kaiken kotiin. Lopulta päädyin mattanudeen huulilakkaan, kynsiä vahvistavaan kynsilakkaan, mattaposkipunaan ja nudeen huulipunaan, jotka kustansi yhteensä n. 10 euroa (!!!). Kynsilakkaa lukuunottamatta oon ehtinyt noita kaikkia jo vähän testailemaankin ja pakko sanoa, että näissä on kyllä hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdallaan! Etenkin tykkään tuosta huulilakasta, jonka väri ja mattaisuus on just täydellisiä. Täältä ISO peukku Essencelle!

IMG_5859 IMG_5875

Lazy mornings = . Vaikka tykkään aamuvuoroista töissä, välillä tekee niin hyvää nukkua pitkään ja jäädä vielä senkin jälkeen makoilemaan sänkyyn ennen kuin nousee hääräilemään kaikessa rauhassa aamupalaa. Lämpiminä kesäaamuina miusta on ihanaa lähteä jo hyvissä ajoin ulos nauttimaan auringonpaisteesta, mut nääkin kuvat on napattu aamuna, kun lämpötila ulkona oli ehkä 5 astetta ja sisällä lämpimässä köllöttely oli hiiieman houkuttelevampi vaihtoehto kuin ulos raahautuminen.

IMG_4047

"Rakas Suomen kesä, mie tiedän, että sie osaat olla kiva ja nätti ja ihana, etkö voisi olla sitä joka päivä? Etkö siekin oo jo vähän kyllästyny olemaan kylmä ja sateinen ja tylsä? Annas kun kerron siulle salaisuuden: kukaan ei suutu, jos annat meille vähän hellettä. Itse asiassa, kaikki saattaa tykästyä sinuun vielä enemmän."

IMG_5391 IMG_5427

Ihan vaan, koska reenivaatteita ei oo koskaan liikaa. Niken harmaa toppi oli rakkautta ensisilmäyksellä - ja myös ensikosketuksella, tuo kangas on nimittäin aivan ihanan silkkistä! Pirteän keltaiset shortsit tilasin jo vähän meidän loppukesän reissua ajatellen, mut nekin oli sen verran kivat, että päätyy varmasti käyttöön jo ennen sitä.

IMG_5697

Ostin tällä viikolla ekat suomalaiset mansikat kotiin, ja ei vitsi miten hyviä ne oli! Vaikka maku ei ollutkaan vielä ihan niin makea, kuin mitä se parhaimmillaan on, niin kyllä kotimaisen mansikan vaan tunnistaa. Mansikat on kyllä sellainen kesäherkku, mitä tässä taloudessa tulee luultavasti kulumaan paljon tän kesän aikana. Haluisin kokeilla ainakin kanasalaattia mansikoilla ja ehkä myös pavlovaa, vaikka oonkin vähän skeptinen omista marenginvalmistustaidoistani...

IMG_4603

Nyt taidan hipsiä takas tuonne sohvalle kiehnäilemään ton yhden lempparityypin kainaloon ja kiusaamaan sitä peliin liittyvillä kysymyksillä ;-) Rentoa sunnuntai-illan jatkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. pisteet tälle ja tän kaltasia postausia lisää! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi että, ompa kiva kuulla että tykkäsit!! ite aattelin että tulikohan tästä nyt liian sekava ja pomppiva mut kiva tätä oli kyllä tehdäkkin :-) kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. jotenki tosi ihana postaus, lisää tälläsiä! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jotenki tosi ihana kommentti, kiiitos siulle! <3

      Poista
  3. tästä postauksesta sai tosi paljo motivaatioo ja inspiraatiota, kiitos siitä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos siulle ihanalle motivoivasta kommentista! ♥

      Poista

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm