30. joulukuuta 2016

2016: JANUARY - JUNE

Viimeisiä viedään tästä vuodesta ja sen vuoksi olisikin paikallaan palata vähän ajassa taaksepäin ja muistella kulunutta vuotta!

IMG_tammikuu

Tammikuussa...
hääsuunnittelut oli hyvässä vauhdissa ja kalenteri täyttyi hoidettavien asioiden listoista. Muistan miten helpottavalta tuntui aina saada merkata joku juttu hoidetuksi, sillä vaikka pidettiinkin häät melko pieninä, muistettavaa oli silti valtavasti!
saatiin nauttia oikein kunnon talvesta ja paukkupakkasista. Itse en kyllä mitenkään hirveästi nauttinut -30 asteen hujakoilla huitelevista lukemista, mut ainakin luonto oli upeimmillaan puiden ollessa paksun valkoisen lumihuurteen peitossa ja auringon paistaessa siniseltä taivaalta.
ihastuin Anastasian korostus- ja varjostuspalettiin ja täytyy sanoa, että siinä on kyllä meikkisijoitus, jota en oo katunut hetkeäkään
tykästyin pitkän tauon jälkeen kahvakuulatreeneihin, jotka on loppuvuoden aikana jääneet taas vähän vähemmälle...
 sain herätä eräänä aamuna siihen, kun postimies toi häämekkopaketin ovelle, ja voi sitä riemua kun pääsin ekaa kertaa mekkoani sovittamaan! Muistan myös elävästi sen hetken, kun pitkän vihkisormuksen etsintäprojektin jälkeen kokeilin ekaa kertaa erästä tiettyä sormusta sormeeni ja tiesin heti sen olevan miun tuleva vihkisormus.
herkuteltiin paljon ja sen seurauksena ryhdyttiinkin Miikan kanssa "häädieetille" eli herkkulakkoon, joka kestikin melkein hääpäivään asti :-D
Haluatko miljonääriksi? teki vuosien tauon jälkeen odotetun paluun ja sai meidät heti koukkuun

IMG_helmikuu

Helmikuussa...
♥ noh, hmm.. Mitäköhän tähän nyt keksisi... Ai niin, no ainakin menin naimisiin!!!
kaikki pyöri häiden ympärillä ja kaikki liikenevä aika meni hääjärjestelyiden hoitamiseen. Välillä tuntui, että kun sai yhden asian hoidettua, to do-listalle ilmaantuikin jo kolme uutta tilalle. Vaikka yleensä oonkin vähän stressiherkkä ja olin henkisesti varautunut siihen, että tulisin menettämään yöuneni hääjärjestelyjen kanssa, pystyinkin suhtautumaan asioihin todella rennosti ja olin ainakin omasta mielestäni aika cool morsian. Tiesin kai sisimmässäni koko ajan, että kaikki menee kyllä hyvin ja tärkeintä on, että meistä tulee aviopari.
kalenterissa ei juuri paljoa muuta lukenut kuin työvuoroja ja hääjuttuja, mut treenamassa kävin aina kun vain muilta tärkeämmiltä jutuilta ennätin, ja ystäväni Katrin vieraillessa Savonlinnassa treffattiin parina aamuna aamupalan merkeissä kun ei oltais muuten ehditty näkemään.
kävin seuraamassa miun pikkuveljen penkkariajelua ja mietin samalla, miten nopeasti aika on kulunut omasta penkkaripäivästä ja miten moni asia tuossa ajassa on muuttunut
koitti vihdoin meidän kauan odotettu hääpäivä. Helmikuun 20.päivä vietettiin siis meidän häitä ja se on jäänyt mieleen tottakai vuoden tärkeimpänä ja merkityksellisimpänä päivänä. Sitä fiilistä on vaikea kuvailla ja näin jälkeenpäin muistan kaiken tuntuneen jopa vähän epätodelliselta: ollaanko me nyt siis ihan oikeasti naimisissa? Vielä hääpäivänäkään meitä kumpaakaan ei oikeastaan jännittänyt ja kaikki menikin ihan nappiin ja päivä oli kokonaisuudessaan yksinkertaisesti vaan niin onnistunut ja ihana. Hääpäiväpostauksia löytyy täältä, täältä ja täältä
lähdettiin heti häiden jälkeisenä päivänä kellekkään asiasta kertomatta "harjoitushäämatkalle" Budapestiin. Vaikka oltiin reissussa vain muutama päivä, saatiin Budapestista tosi paljon irti ja tykästyttiin kaupunkiin kovasti. Ennen kaikkea oli ihanaa päästä hektisten viikkojen jälkeen ihan kahdestaan reissuun ja söpöilemään vastanaineina uusiin maisemiin.
muutin pois kotoa. Näin jälkeenpäin täytyy vaan ihmetellä, miten oon suoriutunut sekä häistä että muutosta yhtä aikaa niinkin hyvin.. Häiden jälkeen pääsin siis asumaan Miikan kanssa saman katon alle meidän ihanaan uuteen kotiin, mutta heitin samalla hyvästit lapsuuden kodilleni Miekkoniemellä.

IMG_maaliskuu

Maaliskuussa...
tein aika paljon töitä. Helmikuussa työtunteja oli kertynyt vähemmän, joten maaliskuussa töitä painettiin sitten senkin edestä.
totuteltiin Miikan kanssa uudenlaiseen elämään yhteisessä kodissa ja nautittiin siitä, kun arjen pienetkin asiat sai jakaa toisen kanssa. Tuntui ihanalta saada nukahtaa joka ilta rakkaan viereen ja herätä siitä samasta paikasta aamulla.
tehtiin Tiian kanssa ihana brunssi
treenailin salilla innokkaasti, ravasin jumpissa ja nautin lenkkeilystä kevätauringossa
alettiin jo suunnitella kesälomaa ja varattiin elokuulle superedullinen matka Kreikkaan
opettelin kirjoittamaan uutta nimeäni ja maistelin ja pyörittelin uutta sukunimeä tottuakseni siihen mahdollisimman nopeasti. Yllättävän vaikeaa se kuitenkin oli ja meni useampi kuukausi, ennen kuin uusi nimi alkoi tuntua luontevalta ja omalta. Sukunimen vaihtuessa piti luonnollisesti uusia myös passi, ajokortti sun muut, ja siinäkin oli oma ruljanssinsa.

IMG_huhtikuu

Huhtikuussa...
aloitettiin kuukausi rentouttavalla viikonloppureissulla Mikkeliin. Saatiin miun sukulaisilta lahjaksi hotelliyö Sokos Hotel Vaakunassa ja työviikon jälkeen oli ihanaa päästä nukkumaan hotellilakanoihin ja syömään buffetaamiaista.
vietettiin hyvin pienimuotoisia, epävirallisia tupareita ja kutsuttiin miun vanhemmat ja Miikan äiti meille syömään ja kattelemaan hääkuvia
käytiin elokuvissa kattomassa The Jungle Book ja se oli kyllä yksi parhaista vuoden aikana näkemistäni leffoista
iloitsin koko ajan lisääntyvästä valon määrästä: töihin oli kiva mennä aamuauringon paistaessa ja iltaisin tehtiin lenkkejä koko ajan kevyemmällä vaatetuksella
 vietettiin muutama päivä koiravahteina meidän ystävien luona heidän ollessaan reissussa
sairastuin rajuun flunssaan, joka veti ihan petipotilaaksi useammaksi päiväksi
kävin Helsingissä päiväseltään kannustamassa miun pikkuveljeä Taisto-kisassa, josta tuli komea voitto ja Suomen kovakuntoisimman yläasteen titteli. Tapahtuma oli tosi hyvin järjestetty ja tunnelma katossa, puhumattakaan siitä miten jännittäväksi kisa lopulta meni!
saatiin vappuaattona yökylävieraaksi ihastuttava staffordshirenbullterrieri Hans, joka sulatti niin miun kuin Miikankin sydämet ihan kertaheitolla ja nosti kyllä koirakuumeen taas huippulukemiinsa

IMG_toukokuu

Toukokuussa...
otin kaiken irti ihanista kesäisistä ilmoista. Ulkoiltiin aina kun mahdollista ja tuuletusparvekkeen oven raossa tuli vietettyä tovi jos toinenkin kirjaa lukien ja lämmittävistä auringon säteistä nauttien. Toukokuussa taisikin olla koko kesän parhaat kelit! Monena päivänä tuli pyöräiltyä vanhempieni kotipihalle ottamaan aurinkoa ja siitä jos mistä tuli kesäfiilis.
vietettiin miun ja Miikan kihlajaisvuosipäivää
käytiin työporukan kanssa illallistamassa oikein pitkän kaavan mukaan, firman piikkiin of course
herkuteltiin ihanilla kesäherkuilla, kuten mansikoilla, jotka maistui talven jälkeen niin hyviltä vaikkei vielä ihan kotimaisia olleetkaan. Myöskin ekat jätskit Lippakioskilta ja ekat letut lettukahvilasta nostatti kesäfiilistä entisestään.
olin mukana järjestämässä työpaikan kesän avaus-tapahtumaa, jossa miun rooli oli jakaa ilmapalloja ja ongittaa lapsia
ihailin vihertäviä koivuja ja ihmettelin, miten puiden lehdet kasvoi ihan silmissä
kokkailtiin hyviä ruokia, kuten tacosalaattia broilerin jauhelihalla ja uunilohta, jonka kanssa tietysti uusia perunoita! Ah, paras kesäherkku heti mansikoiden jälkeen.
vietettiin Katrin kanssa kiva piknikpäivä ja puhalleltiin saippuakuplia eväiden syönnin lomassa

IMG_kesäkuu

Kesäkuussa...
kuukauden ensimmäinen päivä oli jo yksi koko kesän parhaista. Pakattiin työpäiviemme jälkeen kimpsut ja kampsut kasaan ja ajeltiin Miikan, Eikan ja iskän kanssa mökille viettämään iltaa, saunomaan ja heittämään talviturkit. Muistan, miten lämmintä järvivesi oli jo tuossa vaiheessa kesää ja puljattiin siellä vaikka kuinka pitkään!
juhlittiin miun veljen ylioppilasjuhlia ja sekin oli itse asiassa yksi kesän mieleenpainuvimmista päivistä. Hyvää ruokaa ja juomaa, läheisten seuraa, rennon iloinen juhlafiilis, kakkuöverit... Edes puhelimen näytön hajoaminen tuhannen pirstaleiksi juhlahumun keskellä ei onnistunut pilaamaan päivää.
jalkapallon EM-kisat vaikutti aika paljon meidän päivärytmiin :-D Pelien välissä käytiin sitten nauttimassa lämpimistä ja valoisista kesäilloista... silloin kun ei satanut vettä. Kesäkuu ei ollut säiden puolesta yhtä kesäinen kuin toukokuu, mut kyllä se aurinko välillä sieltä pilkahteli.
syötiin paljon mansikoita
nautittiin rauhallisista aamuista, kun ei ollut kiire mihinkään. Erityisesti mieleen on jäänyt eräs sunnuntaiaamu, kun pyöräytettiin vohveliraudalla vino pino vohveleita aamupalaksi ja nautiskeltiin niitä nutellan, banaanin ja tietysti mansikoiden kanssa. N-a-m.
tein postaukset viikon liikunnoista ja itseeni liittyvistä randomeista faktoista. Kummatkin oli sen verran hauska toteuttaa, että voisin harkita tekeväni ne uudestaan tässä lähiaikoina!

To be continued...

2 kommenttia:

  1. Niin mahtavaa, kun jaksat tehdä näitä vuosikatsauksia! Ihania kuvia ja muistoja vuoden varrelta :) Jatko-osaa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos paljon, ihana kuulla että nää on mieleisiä! näitä postauksia on kyllä hauska tehdäkkin, kun tulee samalla pohdittua kulunutta vuotta ja nousee just monia hyviä muistoja mieleen :-) jatko-osa on parhaillaan työn alla, joten stay tuned!

      Poista

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm