26. maaliskuuta 2019

KOH LANTA STOLE MY HEART

P3090048_Fotor P3070017_Fotor P3170813_Fotor P3090066_Fotor P3160770_Fotor IMG_0001 P3090037_Fotor P3190942_Fotor P3070003_Fotor IMG_0002

Heipparallaa pitkästä aikaa! Täällä ollaan harjoiteltu arkeenpaluuta loman jälkeen jo muutaman päivän ajan, ja nyt vasta ehdin istahtamaan koneen ääreen käymään lomakuvia läpi. Meidän kotiinpaluu ei sujunut ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, sillä paluulentomme oli Pakistanin suljetun ilmatilan vuoksi myöhässä lähes 9 tuntia, ja tästä johtuen pääsimme vasta päivää myöhemmin kotiin ja töihinkin... Kotimatkaa tehtiin siis lopulta yhteensä noin puolitoista vuorokautta, ja sanomattakin selvää, että ollaan oltu kyllä aika poikki. Jet lag on painanut ja vielä eilen illallakin olin yhdeksän aikoihin niin väsynyt, että sinnittelystä huolimatta oli lopulta pakko antaa periksi ja painua petiin. Nukuinkin sitten melkein 10 tuntia ja nyt olo on ensimmäistä kertaa moneen päivään oikeasti virkeä!

Mutta vaikka meillä olikin lentomatkoissa tällä kertaa enemmän säätämistä kuin koskaan aiemmin, niin tää reissu oli kyllä ehdottomasti kaikkien niiden turhauttavien odotteluiden ja väsyttävien matkustustuntien arvoinen. Tää oli meidän toinen kerta Thaimaassa, ensimmäinen kerta Koh Lantalla, ja se saari yksinkertaisesti vei miun sydämen mennessään. En oikein edes osaa selittää, miten niin pääsi käymään, mutta olin jo ensimmäinen päivän jälkeen aivan ihastunut Lantaan. Unohdin samantien perille päästyämme, mikä viikonpäivä on, ja kysyin loman ajan Miikalta varmaan joka päivä "mikä päivä nyt on? Onks nyt tiistai vai keskiviikko?". Käytin sukkia ja lenkkareita koko matkan aikana tasan yhden kerran, muuten vedin kaksi viikkoa varvassandaaleilla ja paljain jaloin. Vietettiin about 90% hereilläoloajasta rannalla: otettiin aurinkoa, uitiin meressä, makoiltiin ravintoloiden lavereilla siemailemassa kylmiä cokiksia ja fruit shakeja, syötiin lounaat ja päivälliset varpaat hiekkaan kaivautuneina, nautittiin puoli-ilmaisista hieronnoista auringon laskiessa horisonttiin. Kierreltiin saarta skootterilla ja ihastuttiin mm. sympaattiseen vanhaan kaupunkiin, toinen toistaan kauniimpiin ja hiljaisempiin rantoihin ja upeilla näköalapaikoilla sijaitseviin ravintoloihin. Syötiin aivan mielettömän makuisia thaimaalaisia ruokia ja hämmästeltiin päivittäin sitä, miten halvalla saatiin aivan järjettömän kokoisia ja järjettömän herkullisia annoksia. Miulta jäi suurin osa mukaan pakkaamistani vaatteista käyttämättä, sillä tarvitsin oikeastaan vaan bikineitä. Ehdin vihdoin ja viimein lukemaan kirjoja. Rentouduttiin ja nautittiin lomasta, upeista maisemista ja yhdessäolosta jotenkin vielä hieman enemmän kuin mitä aiemmilla reissuilla. Vaikka ollaan tehty superihania matkoja yhdessä, ollaan yhtä mieltä siitä, että tää oli paras.

Tässäpä päällimmäiset kuulumiset meidän lomalta! Tänä aamuna heräsin lumisateeseen ja valkeaan maahan, ja ihan hitusen tekisi ehkä mieli palata takaisin tuonne palmujen alle... Olin elätellyt toivoa, että meidän reissun aikana kevät ehtisi jo saapua tänne Suomeenkin, mutta huonolta näyttää. Jokohan olisi kohta aika ostaa pelkästään se menolippu Hymyjen maahan ja Auringonlaskujen saarelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm