7. toukokuuta 2014

täältä tullaan, kos!

IMG_9057 IMG_9066

... tai jos rehellisiä ollaan niin lähdön hetket on käsillä vasta perjantaina. Huomisesta on kuitenkin tulossa niin toiminnan täyteinen päivä, että päätin suosiolla tulla heittämään moikat täällä blogin puolella jo nyt. Ihan uskomattoman hyvä fiilis oli äsken kun sain vikan työpäivän ennen matkaa päätökseen ja nyt voi vaihtaa vapaalle! Matkalaukusta tuntuu puuttuvan kaikki tärkeimmät kamppeet vielä, mutta uskon että perjantai-aamuun mennessä se saadaan kyllä täyteen. Aikomuksena ois siis Katrin kanssa hypätä perjantai-aamuna junaan, körötellä sillä Vantaalle ja saada jotenkin itsemme lentokentälle ja siellä vielä oikeaan koneeseen. Vähän kuumottaa miten selvitään ekasta reissusta ilman kummankaan porukoita, mutta kyllä miulla aika kova luotto meidän pärjäämiseen on. Ja pakko myöntää että oon myös aika innostunut siitä että meidän pitää selvitä kaikesta ihan keskenämme... Toivottavasti kaikki menee hyvin! Meidän lento lähtee perjantaina onneks vasta kuuden aikaan illalla, joten on meillä koko päivä aikaa seikkailla. Säätiedotuksia ollaan tietysti kyttäilty kovasti ja tällä hetkellä koko viikon sää näyttää ekaa päivää lukuun ottamatta erittäin aurinkoiselta ja lämpimältä, jee :-) Mutta ei kai tässä tän kummempia tällä kertaa, eiköhän tätä reissua oo hehkutettu jo ihan tarpeeksi... Palaillaan sitten toivottavasti ison kuvasaaliin, hyvän rusketuksen ja ennen kaikkea ihanien lomamuistojen kanssa puolentoista viikon päästä! Take care!

21 kommenttia:

  1. Voi vitsit kateus iskee, hyväää reissua teille ja nauttikaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on tätä reissua kyllä ootettukin... kiitos paljon siulle, aivan varmasti nautitaan! :-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. kiitos Jessica, uskoisin että on ihana matka tulossa! :-)

      Poista
  3. ihanaa matkaa teille, nauttikaa munki puolesta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon Viivi, ja noudatetaan tuota käskyä! ;-)

      Poista
  4. Kaverin kanssa reissailtiin Latviassa pari vuotta sitten ja hirmu hyvin selvittiin, vaikka aluks jännittikin :-D yllättävän hyvin sitä selviää kun vaan menee ja tekee! Hyvää matkaa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miullakin on kyllä sitten itteni ylittäny olo jos tuun hengissä kotiin ilman mitään kommelluksia :-D mutta eiköhän me pärjätä, pitää muistaa että kysyvä ei tieltä eksy ja muut hyvät neuvot! kiitos siullekkin :-)

      Poista
  5. Mistä varasitte matkan ja paljo makso?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tjäreborgilta varattiin helmikuussa ja tais maksaa vajaat 400e, olikohan 395e :-)

      Poista
  6. mistä oot ostanu ton rusketusoljyn? :) ja hyvää matkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ostin sen viimeiseltä kanarian reissultani joulukuussa :-) kiitos paljon!!

      Poista
  7. Voi vitsi vähänkö oon kade! Mut hyvää matkaa teille tyssit :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Mira, tysseillä oli aivan loistava matka! :-)

      Poista
  8. hauskaa reissua! :) täälläkin yks kateellinen ilmottautuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos näin jälkikäteen, reissu oli tosi onnistunut! :-)

      Poista
  9. Hawaiian oil is great. Seems like you'll have an amazing vacay. :)
    Btw lovely blog, dear. Keep it up!

    xx Rebekah

    http://flirting-with-fashion.blogspot.de

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I like it too! Our holiday was wonderful but it's good to be back at home :-) thank you very much!

      Poista
  10. oih, kunpa itsekin pääsisi etelämpään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täytyy kyllä myöntää että sen verran ihana reissu oli että tekis mieli alkaa suunnitella jo seuraavaa... :-D mut jospa nyt vähän aikaa malttais pysytellä kotona ja säästää!

      Poista
  11. no hyvään aikaan tulitte suomeen, koska tääl itäsuomes o nyt lähipäivät hellettä et auringonotto jatkukoon:D

    VastaaPoista

kamera ja objektiivit:
Canon EOS 1000D
Canon EF-S 18-55mm IS
Canon EF 50mm f/1.8
Canon EF 40mm f/2.8 stm